Kuudelle yhtiölle radiotoimilupa Traficomilta

kirjoittanut

kategoriassa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt kaupallisen radion ohjelmistotoimilupia kuudelle yhtiölle kahdeksaan taajuuskokonaisuuteen. Luvat myönnettiin paikkakunnille, joilla hakijoita ei ollut enempää kuin haettavia taajuuksia. Loput vuoden 2024 toimilupakierroksen hakemukset Traficom on siirtänyt valtioneuvoston käsiteltäväksi.

Uusia taajuuksia saivat Bauer Media Oy, HS Solutions Oy, Järviradio Oy, Mökkiradio Oy, Sanoma Media Finland Oy ja Suomen lähiradiot Oy. Bauer Median uudet taajuudet menevät SuomiRockille, Radio Citylle ja Radio Pookille kuuluvuusalueen laajentamiseksi. Järviradion uusi taajuus tuo sen pysyvämmin Varkauden seudulle, ja Suomen lähiradioiden uudet taajuudet laajentavat Radio Sandelsin Lappiin ja Keski-Pohjanmaalle.

Sanoma Media Finlandin Easy Hits -kanava saa lisätaajuuksia kuudelta paikkakunnalta. Lyhytaikaisilla radioluvilla toimineet Mökkiradio ja HS Solutions saavat käynnistää lähetykset ohjelmistotoimiluvalla.

Traficom on myöntänyt toimiluvat niille paikkakunnille, joilla taajuuksia oli riittävästi kaikille hakijoille ja hakijat täyttivät toimiluvan myöntämisen edellytykset. Suuri osa näidenkin toimijoiden hakemuksista siirtyy vielä osittain valtioneuvostoon, sillä hakemuksiin sisältyi myös sellaisia taajuuksia, joita on hakenut useampi toimija. Myös uuden valtakunnallisen taajuuskokonaisuuden toimilupa käsitellään valtioneuvostossa. Keskiaaltolupaa hakeneen Alfa Media Groupin hakemuksen käsittely jatkuu Traficomissa.

Traficom julisti taajuuksia haettavaksi toukokuussa ja hakuaika päättyi heinäkuun lopussa. Myönnetyt ohjelmistotoimiluvat ovat voimassa vuoden 2029 loppuun.

Traficomin myöntämät ohjelmistotoimiluvat

PaikkakuntaTaajuus (MHz)Luvansaaja ja nykyinen radiokanavaTaajuuskokonaisuus
Alajärvi103,1Bauer Media Oy (Radio City)Tk 12
Alajärvi104,3Bauer Media Oy (SuomiRock)Tk 18
Iisalmi90,8Bauer Media Oy (Radio Pooki)Pohjanmaa 2
Ikaalinen91,2Bauer Media Oy (Radio Pooki)Pohjanmaa 2
Inari95,7Mökkiradio Oy (uusi hakija, Mökkiradio)Tk 27
Inari100,1Suomen lähiradiot Oy (Radio Sandels)Kuopio – Iisalmi 2
Kajaani88,0Bauer Media Oy (Radio Pooki)Pohjanmaa 2
Kankaanpää107,2Bauer Media Oy (Radio Pooki)Pohjanmaa 2
Karstula94,9Bauer Media Oy (Radio City)Tk 18
Kokkola91,8Suomen lähiradiot Oy (Radio Sandels)Kuopio – Iisalmi 2
Kolari107,4Mökkiradio Oy (uusi hakija, Mökkiradio)Tk 27
Loimaa102,6Sanoma Media Finland Oy (Easy Hits)Tk 8
Padasjoki99,0Mökkiradio Oy (uusi hakija, Mökkiradio)Tk 27
Pelkosenniemi89,6Suomen lähiradiot Oy (Radio Sandels)Kuopio – Iisalmi 2
Pihtipudas106,0Sanoma Media Finland Oy (Easy Hits)Tk 8
Punkalaidun107,0Sanoma Media Finland Oy (Easy Hits)Tk 8
Raahe89,5Sanoma Media Finland Oy (Easy Hits)Tk 8
Rovaniemi106,8Sanoma Media Finland Oy (Easy Hits)Tk 8
Seinäjoki90,4HS Solutions Oy (uusi hakija, ”uutis- ja ajankohtaisradio)Seinäjoki 1
Seinäjoki92,6Bauer Media Oy (SuomiRock)Tk 12
Sotkamo97,1Mökkiradio Oy (uusi hakija, Mökkiradio)Tk 27
Sotkamo97,7Sanoma Media Finland Oy (Easy Hits)Tk 8
Tervola100,1Suomen lähiradiot Oy (Radio Sandels)Kuopio – Iisalmi 2
Varkaus87,7Mökkiradio Oy (uusi hakija, Mökkiradio)Tk 27
Varkaus94,3Järviradio Oy (järviradio)Tk 15
Ähtäri102,9Bauer Media Oy (SuomiRock)Tk 12
Lähde: Traficom

Mediamonitori – Traficom

Artikkelin taulukkoa muokattu 19.9.2024 klo 21.00: lisätty puuttuvia tietoja Inarin luvista ja korjattu Ähtärin taajuustieto.


Kommentit

5 vastausta artikkeliin “Kuudelle yhtiölle radiotoimilupa Traficomilta”

  1. Jukeboksi avatar
    Jukeboksi

    Pettymys, että Sanoma laajentaa EasyHitsiä eikä HitMixiä, johon se kuitenkin panostaa myös sisällöllisesti.

  2. Antsa92 avatar

    Jahas, hyväveli kerhossa kavereita (Sanoma ja Bauer media) ei jätetä kun joka kerta heille myönnetään lupa. Eikö Traficomissa tunneta ymmärtävän että alan keskittäminen kahdelle isolle (Sanoma ja Bauer media) on erittäin huono asia? Noista kahdesta isosta voi huoletta nostaa salaliittoteoriota kun ne saa luvat ja pienemmät ei saa.

  3. Ihmettelen kyllä tosiaan, kun Sanoma laajentaa Easy Hitsiä eikä jotain muuta kanavaa, jossa on juontajiakin ja luultavasti enemmän kuuntelijoita. Toisaalta hakihan he joskus aikaisemminkin lupia jotka ensin annettiin me naiset radiolle joka silloin vielä oli olemassa mutta ne menikin radio rockille. Toivottavasti nytkin ne meneekin jollekin muulle kanavalle. Eipä oikein taida olla muita vaihtoehtoja kuin myöntää taajuuksia sanomalle ja bauerille, kun osalla noista taajuksista ei ollut muita hakijoita ja nykyänhän kaikki mahodlliset taajuudet taidetaan haluta käyttöön. Sinänsä hyvä asia, mutta toivottavasti mahodllisimman moni noista muista taajuukissta päätyiis joillekin muille toimijoille.

  4. Janne K avatar

    Raahen taajuus saisi kyllä mennä mieluummin HitMixille kuin EasyHitsille.

    Oulun 103.5 EasyHits kuuluu jo nykyisin ihan kohtuullisesti autoradiossa Raahessa, kun taas Hitmix ei kuulu käytännössä lainkaan kun 98.1 on jostain syystä Oulun alueen heikoin taajuus vaikka nimellisesti onkin korkeassa mastossa ja tehoa löytyy. 98.1 käytännön kuuluvuus jo Oulun kaupunkialueella on ala-arvoinen vrt mihin tahansa muuhun paikalliseen.

  5. Sanoma Media Finlandin ja Bauer Median laajentumisessa pienille paikkakunnille, missä ei isoja kuuntelijapotentiaaleja ole kasvaksi, on puhdasta lisäkuuntelijoiden saamista ja kuuntelun peittoja. Eli kanavat saisi kovempia mainostuloja. Tämä Easy Hits on minusta ihan surkeaa tasoa, myös turhake radioaalloilla. Sanomat Media hoi! käyttäkää järkeä ja yhdistäkää Helmiradio ja Easy Hits samaan taajuusalueeseen. Toinen älykäs ja kuuntelijoita palveleva toimi olisi yhdistää Groove FM ja Kantriradio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *