SuomiRockin taajuus Jyväskylästä Äänekoskelle

kirjoittanut

kategoriassa

Viestintävirasto on hyväksynyt Kaimax Median hakemuksen, jossa yhtiö anoi taajuuskokonaisuuteen 15 kuuluvan Jyväskylän lähetystaajuuden 96,8 MHz siirtämistä Äänekoskelle. Kaimax Media lähettää taajuuskokonaisuudessa Radio SuomiRockin ohjelmaa. Radiokanavalla on Jyväskylässä kaksi taajuutta. Siirtoa Äänekoskelle yhtiö perusteli kuuluvuuden parantamisella valtatie 4:n varrella.

Viestintävirasto katsoo päätöksessään, että lähetyspaikkakunnan muuttaminen ei vaikuta toimiluvan myöntämisen edellytysten toteutumiseen. Viestintävirasto myönsi Bauer Mediaan kuuluvalle Kaimax Medialle alueellisen ja paikallisen ohjelmistoluvan marraskuussa 2015. Lähetykset SuomiRock aloitti reilu vuosi sitten. Kanava kuuluu usealla eri paikkakunnalla pääasiassa Kaimaxin toimiluvalla. Jyväskylässä SuomRock kuuluu myös Bauer Medialle myönnetyllä taajuudella 106,4 MHz, jossa lähetti aiemmin Bauerin paikallinen iskelmäkanava Radio Jyväskylä.

Taajuudella 96,8 MHz on ollut käytössä 1 kW:n lähetysteho, kun taas taajuuden 106,4 MHz teho on 2 kW. Viestintävirasto ei ole vielä julkaissut Äänekosken uuden lähettimen lähetystehoa.

Mediamonitori – Viestintävirasto