Kuukausi: kesäkuu 2010

  • Radio KLF valloittaa Oulun tiistaina

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio KLF käynnistää lähettimensä Oulussa tiistaina 15. kesäkuuta. KLF kuuluu elokuun loppuun asti lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla taajuudella 98,1 MHz. Lähetystehoa on yksi kilowatti. Radio KLF selvittää parhaillaan rahoitusmahdollisuuksia lisätaajuuksien avaamiseksi. Kanavan tähtäimenä on saada taajuus lähinnä Tampereelle.

  • Viestinnän koulutus Diakista Turun ammattikorkeakouluun

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Diakonia-ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelma siirtyy Turun ammattikorkeakoulun hoidettavaksi ensi vuoden alussa. Samalla koulutusohjelman nimeksi tulee journalismin koulutusohjelma, mutta koulutuksen sisältö pysyy entisenlaisena. Ensi vuonna koulutusohjelmassa on 30 aloituspaikkaa, mikä on kaksi vähemmän kuin nykyisin.

  • Bitlips ja Sambaradio Helsingin taajuuksilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Teknisiä radiolupia Helsingissä kesäkuussa 2010: Sambaradio, Suomen Sambakoulujen Liitto ry, 11.-12.6. 107,2 MHz (2 W) Bitlips Oy 18.-20.6. 93,6 MHz (50 W)

  • FHRA:n taajuudet moottoriradoilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    FHRA Marketing Oy:n radioluvat Alastaron moottoriradalla Loimaalla: 27.-29.8.2010. Taajuus 106,4 MHz (20 W).

  • SWR Mediamonitori 06/2010

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kesäkuun SWR Mediamonitori keskittyy kesän tilapäisradioihin. Tero Toivosen haastattelussa leiriradio ELVI:n toiminnasta vastaavan Kainuun ELVI ry:n puheenjohtaja Tanja Korhonen sekä Kirkkonummella toimivaa Radio Porkkalaa pyörittävän Noretron Broadcast Oy:n myyntipäällikkö Timo Vilmi.

  • Radio ELVI aloittaa leiriviikon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Elokuva- ja videoyhdistys Kainuun ELVI ry:n leiriradio aloittaa lähetykset perjantaina 4. kesäkuuta Paltamosta. Radio ELVi lähettää ohjelmaa taajuudella 90,0 MHz Vuokatin radiomaston kautta. Radion studio sijaitsee nuorten viestintäleirillä Paltamon Mieslahdessa, josta ohjelma siirretään lähettimelle linkillä.

  • Beatles ja kuunnelmat värittävät radioiden kesää

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Rauman ja Turun paikallisradioiden kesäohjelmisto palauttaa radionkuuntelijat nostalgisesti lähes kahden vuosikymmenen taakse. Raumalla toimiva Radio Ramona uusii kesän aikana 1990-luvulla ensiesityksensä saaneen The Beatles -yhtyeen uraa käsitelleen ohjelmasarjan. Turussa Auran Aalloilla ja Radio Melodiassa palautetaan kuuntelijoiden mieliin 25 vuotta täyttävän radioaseman suositut kuunnelmasarjat.

  • Digita ottaa käyttöön uuden ohjelmatietojärjestelmän

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Digita varoittelee tv-katsojia katkoista torstaina 3. kesäkuuta, jolloin otetaan käyttöön uusi ohjelmatietojärjestelmä. Muutoksen aikana voi esiintyä häiriöitä tv:n ohjelmatiedoissa (EPG) ja kanavien virittämisessä. Lisäksi lähetyksissä voi olla lyhyitä katkoja. Muutos tapahtuu 3.6. klo 9.30-16.00 välillä kaikilla tv-kanavilla A-, B-, C- ja E-kanavanipuissa.

  • BassoTV rikkoi miljoonan rajapyykin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Helsinkiläisen mediatalo Basson verkkopohjainen televisio on kerännyt tänään aamulla miljoonannen katselukerran. Heinäkuussa 2008 aloittanut BassoTV on julkaissut sivustollaan kerran viikossa ohjelmaa kohderyhmälle nuoret aikuiset. BassoTV on osa mediatalo Bassoa, jonka muut osat ovat aikakauslehti Basso, radiokanava Bassoradio sekä verkkosivusto Basso.fi.

  • Suomen Radioiden Liitosta RadioMedia ry

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kaupallisen radiotoimialan edunvalvoja Suomen Radioiden Liitto SRL ry on vaihtanut nimensä RadioMedia ry:ksi. RadioMedia ry toimi ensin nimellä Suomen Paikallisradioliitto ry. Liiton toiminta alkoi vuonna 1983. Sen tavoitteena oli perustaa Suomeen kaupallinen radio Yleisradion monopolin rinnalle. Ensimmäiset kaupallisen radion toimiluvat myönnettiin 24.1.1985. Niiden myötä Suomeen perustettiin vuonna 1985 yhteensä 18 kaupallista radiokanavaa.