YLE:n rahoituksen ja hallinnon uudistus jäihin

kirjoittanut

kategoriassa

LVM-logoViestintäministeri Suvi Lindén on päättänyt, että Yleisradion hallintomallia ja rahoitusta koskevaa kokonaisuudistusta ei ole mahdollista viedä eteenpäin, koska riittävä parlamentaarinen tuki puuttuu. Pelkästään Yleisradion rahoituksen uudistusta veroluonteiseksi maksuksi ei pidetä mahdollisena ilman hallinnon uudistusta.

– Hallinnon uudistamiseen on nyt olemassa hyvä ratkaisu, rahoituksen osalta vaihtoehtoja tulee vielä arvioida. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että YLEn rahoituksen kattaminen valtion budjetista olisi oikeudenmukaisin vaihtoehto, sanoo Lindén.

Veroluonteiseen, asuntokohtaiseen yleisradiomaksuun liittyy sosiaalisia epäkohtia. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä tutkii mahdollisuuksia ottaa yleisradiomaksu huomioon pienituloisten osalta sosiaalietuuksien järjestelyillä, mutta tasapuolista mallia eri elämäntilanteissa oleville ei ole löytymässä.

– Kaavailtu yleisradiomaksu olisi ollut useille erityisryhmille epäoikeudenmukainen eikä siihen ole löydetty tarpeeksi oikeudenmukaista ja kaikille erityisryhmille soveltuvaa kompensaatiomallia, ministeri Lindén sanoo.

Liikenne- ja viestintäministeriö jatkaa Yleisradion kokonaisuudistukseen tähtäävää valmistelutyötä ja tavoitteena on, että tarvittavat linjaukset saadaan mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan. Yleisradion rahoitusta jatketaan toistaiseksi nykyisellä toimivalla tv-maksujärjestelmällä.

Mediamonitori – LVM