Radio Tutka käyntiin torstaina

kirjoittanut

kategoriassa

Mediaopiskelijoiden tuottama Radio Tutka aloittaa lähetykset netissä. Radiojournalismin opetuskanava Radio Tutka on suunnattu 20–35-vuotiaille, yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille nuorille aikuisille. Kanavalta kuullaan mediaa, ajankohtaisia ja yhteiskunnallisia asioita käsitteleviä aiheita. Nettiradion lähetykset ovat pääsääntöisesti torstaisin kello 13-17 toukokuun loppuun saakka. Maaliskuusta alkaen Radio Tutkan juttuja voi kuunnella myös nettistriiminä lähetysten välisenä aikana.

Tutkassa kuullaan rock-, pop- ja indie-musiikkia sekä nousevien kykyjen omakustanteita. Musiikista noin puolet on kotimaista ja puolet ulkomaista tuotantoa.

– Opetuksen kannalta pyritään aitoon oppimisympäristöön. Toisen vuosikurssin opiskelijat toimivat lähetysten tuottajina, juontajina ja toimittajina, kertoo radiojournalismin lehtori Pia Alanko Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun toimipaikasta.

Radio Tutka on osa Diakin viestinnän koulutusohjelman sisältötarjontaa. Medianomiopiskelijoiden tekemiä mediakriittisiä juttuja on osoitteessa www.verkkotutka.fi.

– Tutka on opetus- ja oppimisalusta. Medianomiopiskelijamme tuottavat sen sisällöt hyvin omatoimisesti, kertoo Tutkan päätoimittaja, viestinnän lehtori Pär Landor.

Verkkojulkaisun toimittajina opiskelijat oppivat verkko- ja radiojournalismia, toimitustyötä sekä journalistisen tuotteen tuotantoprosessia.

– Tutka on monimediajulkaisu, jonka kerrontamuodot ovat still-kuva, teksti, liikkuva kuva ja ääni sekä kaikki näiden yhdistelmät. Tutka pyrkii edistämään myös viittomakielistä journalismia yhdessä Diakin viittomakielen tulkkiopiskelijoiden kanssa. Tutka on myös multimediallinen laboratorio. Pyrimme haastamaan kerrontatavat ja -muodot ja sitä kautta ymmärtämään, mitä verkkojournalismi on ja mitä se voisi olla, Pär Landor sanoo.

Radio Tutkan lisäksi Diakin Turun yksikön medianomiopiskelijat tekevät ohjelmia paikallisradio Zoom FM:lle. Äänessä ovat olleet pääasiassa kolmannen vuosikurssin opiskelijat.

Mediamonitori