Eduskunnan hyväksymät muutokset tietoyhteiskuntakaareen poistavat muun muassa radiomainonnan määrää koskevat rajoitukset. Aiemmin mainonnan määrä on saanut olla enintään 20 prosenttia vuorokautisesta lähetysajasta, mutta jatkossa mainonnan määrälle ei aseteta minkäänlaisia rajoituksia. Mainokset on kuitenkin edelleen erotettava äänitunnuksella tai muulla selkeällä tavalla.
Myös ohjelmistolupien myöntämisen ja peruuttamisen edellytyksiä muutetaan. Lisäykset koskevat rahapelien markkinointia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ohjelmistolupa voidaan peruuttaa, mikäli luvanhaltija rikkoo toistuvasti ja vakavasti tietoyhteiskuntakaarta, toimilupaehtoja tai rahapelien markkinointikieltoa tai syyllistyy kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Ohjelmistoluvat myöntää jatkossakin Viestintävirasto.
Radiotoiminnasta maksettavat valvontamaksut alenevat 25%, jatkossa valtakunnallisesta luvasta maksetaan 6 000 euroa, alueellisen tai paikallisen radiotoiminnan luvasta 600 euroa ja televisioverkossa radiotoimintaa harjoitettaessa 6 000 euroa.
Laki tulee voimaan alkuvuodesta 2018, mutta tarkka ajankohta on vielä auki. Tietoyhteiskuntakaaren nimi muuttuu lakimuutoksen yhteydessä. Jatkossa nimi on Laki sähköisen viestinnän palveluista.
Mediamonitori - RadioMedia
Kommentit
Kommenttien RSS-syöte