The Voice antenniverkon kanavanippuun E

kirjoittanut

kategoriassa

The Voice -logoMusiikkitelevisiokanava The Voice siirtyy antennitalouksissa uudelle kanavapaikalle ja uuteen kanavanippuun perjantaina 1. huhtikuuta. Voice näkyy jatkossa kanavanipussa E kanavapaikalla 11. Nykyinen kanavapaikka 10 siirtyy pelkästään samaan SBS-konserniin kuuluvan TV Viiden käyttöön. TV Viisi jatkaa kanavanipussa C. Tähän asti kanavat ovat jakaneet saman kanavapaikan.

Kanavanippu E tavoittaa noin 81 prosenttia Suomen väestöstä. Omalla antennilla tv-lähetyksiä vastaanottavan on tehtävä digivastaanottimen kanavahaku uudelleen, jotta The Voice alkaisi näkyä uudella kanavapaikalla. Tarkempia tietoja E-kanavanipun näkyvyydestä voi etsiä verkko-operaattori Digitan karttapalvelusta.

TV Viiden ja The Voicen ohjelma-aika lisääntyy, mutta alussa esimerkiksi Voicen aamushow Heräämö näkyy myös TV Viiden kautta. Viisi ja Voice jatkavat molemmat ympärivuorokautisina maksuttomina kanavina.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “The Voice antenniverkon kanavanippuun E”

  1. Ihmettelijä avatar
    Ihmettelijä

    Ei näy kaapelissa voice!!!

    Miksi??

    Missä musiikki-tv, ei auttanut kanava haku!!