DNA:n teräväpiirto-tv:n näkyvyysalue laajenee

kirjoittanut

kategoriassa

DNA-logoTeräväpiirtotelevisiolähetysten verkkotoimiluvan haltija DNA laajentaa lähetysverkkonsa vuoden loppuun mennessä kolmelle uudelle alueelle eli Tampereen, Turun ja Hämeenlinnan seuduille. DNA:n omista matkapuhelinmastoista lähetettävien tv-lähetysten näkyvyys paranee samalla myös aikaisemmin toimintansa aloittaneilla alueilla eli Espoossa, Vantaalla, Helsingissä ja Lahdessa. Vuoden lopussa tv-verkko on 1,5 miljoonan suomalaisen saatavilla.

DNA siirtyy toimiluvan ehtojen mukaisesti uuden DVB-T2 -standardin käyttöön. Tämä tarkoittaa, että palveluiden katsomiseen tarvitaan uudet päätelaitteet, jotka tulevat markkinoille vuoden loppuun mennessä. Lisäksi tarvitaan VHF-antenni, joka tulee suunnata DNA:n lähetinasemaan päin. Teräväpiirtoverkon teknisestä toimituksesta vastaa Oy L M Ericsson Ab.

Vuoden 2011 aikana DNA:n verkkoa laajennetaan Poriin, Kotkaan, Kouvolaan, Lappeenrantaan, Kokkolaan, Vaasaan, Seinäjoelle, Jyväskylään, Mikkeliin ja Savonlinnaan. Verkon näkyvyysalue ylittää toimilupaan vaaditun 60 prosentin väestöpeiton ensi vuoden loppuun mennessä.

DNA uskoo, että lähetysten välittäminen olemassa olevien matkapuhelinmastojen kautta on pidemmän päälle taloudellisesti kannattavaa. DNA:n vuoden käytössä ollut koeverkko on antanut yhtiölle tarpeellista tietoa VHF-taajuuksilla tapahtuvien lähetysten ominaisuuksista. Koekäytössä on ollut Lahden Radiomäen lähettimen lisäksi neljä lähetintä pääkaupunkiseudulla.

– Olemme positiivisesti yllättyneitä tämän tekniikan toimivuudesta, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Pekka Väisänen.

Valtioneuvoston viime viikolla tekemän toimilupaehtojen tarkistuksen jäljiltä DNA voi lähettää verkossaan teräväpiirron ohella tällä hetkellä yleisimmällä kuvantarkkuudella eli SD-tarkkuudella olevaa sisältöä. TV-sisällön ja palveluiden monipuolistuessa myös mobiili-tv:n säilyminen on DNA:lle tärkeää.

– TV-palveluiden tarjonnan kasvaessa myös katselutavat monipuolistuvat. Mobiili-tv on yksi tapa muiden joukossa katsoa televisiota, ja olemme halukkaita panostamaan siihen entistä enemmän nyt, kun toimilupa-asia on saatu päätökseen. Mobiili-tv:n menestyminen on toki kiinni myös katselualueen maantieteellisestä laajuudesta ja siksi meidän tuleekin tehdä tässä tiivistä yhteistyötä verkkotoimittaja Digitan kanssa, Väisänen toteaa.

DNA on koelähettänyt teräväpiirtolähetyksiä vuoden ajan pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Kuvassa VHF-taajuusalueen lähetysantenneja Lahden Radiomäellä (Kuva: Tero Toivonen).

Mediamonitori