Teräväpiirtotelevision kokeilulupa DNA:lle

kirjoittanut

kategoriassa

DNA-logoValtioneuvosto on myöntänyt kaksi verkkotoimilupaa teräväpiirtotelevision koelähetyksiin antenniverkossa. Teleoperaattori DNA Oy:lle myönnetyt luvat ovat voimassa vuoden 2016 loppuun. Koelähetysten on alettava viimeistään ensi vuoden lopussa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan DNA:n rakentaman verkon on katettava 60 prosenttia Manner-Suomen väestöstä vuoden 2011 loppuun mennessä. DNA velvoitetaan myös raportoimaan kokeilutoiminnan edistymisestä Viestintävirastolle vuosittain.

DVB-T2 -tekniikkaan perustuvien teräväpiirtolähetysten vastaanottaminen edellyttää uusien digilaitteiden hankkimista. Asiasta raportoivan IT-viikon mukaan sopivia vastaanottimia odotetaan markkinoille ensi vuonna. Teräväpiirtolähetysten kokeilu ei vaikuta nykyisten Digitan välittämien digilähetysten näkyvyyteen tai vastaanottimiin.

Valtioneuvosto myöntää teräväpiirtotelevision ohjelmistoluvat myöhemmin. DNA:n kaksi toimilupaa oikeuttavat yhtiön ainoastaan hallinnoimaan lähetysverkkoa.

Teräväpiirto-tv:n kokeilulupaa haki neljä hakijaa. Nykyisen digi-tv-jakeluverkon omistaja Digita Oy:n lisäksi valtioneuvoston loppusuoralla olivat verkko-operaattori Telemast Nordic Oy sekä tieto- ja viestintäteknologiakonserni Anvia Oyj.

Mediamonitori – Valtioneuvosto, IT-viikko