Viestintävirasto on muuttanut MTV Sisällöt Oy:n ja Brilliance Communications Oy:n ohjelmistolupia siten, että yhtiöt harjoittavat jatkossa yleisen edun televisiotoimintaa. Tämä tarkoittaa MTV3:n ja AlfaTV:n muuttumista valtakunnallisiksi, UHF-antenniverkon kanavanipussa A lähettäviksi kanaviksi. Luvat muuttuvat ensi tammikuun ja helmikuun alussa.

MTV3 toimii jo nyt A-kanavanipussa, joka kattaa 99,9 prosenttia manner-Suomen väestöstä. AlfaTV lähettää tällä hetkellä E-nipussa, mutta muuttuu valtakunnaliseksi helmikuun alussa. Antenniverkon A-nipun näkyvyyskatvetta tullaan paikkaamaan satelliittijakelulla.

Molemmat yhtiöt hakivat lupaa yleisen edun televisiotoimintaan tänä syksynä. Uusien sisältövaatimusten mukaan MTV3:n ja AlfaTV:n on lähetettävä päivittäin uutis- ja ajankohtaisiohjelmia sekä suomen- tai ruotsinkielistä ohjelmia. Lisäksi osaan ohjelmista tulee liittää ääni- ja tekstityspalvelu.

MTV3 on Suomen vanhin kaupallinen tv-kanava, jonka juuret ovat vuonna 1957 aloittaneessa Oy Mainos-TV-Reklam Ab:ssä. Keravalta toimiva AlfaTV jatkaa puolestaan vuonna 2012 aloittaneen BC-TV:n toimintaa.

Mediamonitori - Viestintävirasto

Aiheesta muualla verkossa: Television ohjelmistotoimiluvat (Viestintävirasto)

Twitter