UHF-taajuuksien muutostyö vauhdissa

kirjoittanut

kategoriassa

Digita-logoDigita on aloittanut 700 megahertsin taajuusalueen muutostyöt heinäkuussa Pohjois-Suomesta. Digita ja Viestintävirasto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä kaikkiin suomalaisiin antenni-tv-kotitalouksiin vaikuttavien taajuusmuutosten suunnittelussa ja toteutuksessa. Taajuusmuutoksen ensimmäinen vaihe päättyy syyskuun puolivälissä. Toinen vaihe käynnistyy 15. syyskuuta, kun taajuusmuutokset toteutetaan Rukalla. Toinen vaihe jatkuu joulukuulle asti ja sen aikana muutostyöt toteutetaan eteläisen Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla sekä Kiihtelysvaarassa.

700 megahertsin taajuusmuutos on tarkoitus viedä päätökseen vuoden 2016 loppuun mennessä. Taajuusalueen olisi tarkoitus vapautua langattomien laajakaistayhteyksien käyttöön alkuvuodesta 2017.

Muutokset perustuvat valtioneuvoston sähköisen median viestintäpoliittiseen ohjelmaan, joka annettiin vuonna 2012. Lisäksi muutokseen vaikuttavat kansainväliset päätökset. Tämän vuoksi huomattava määrä Digitan UHF-verkon päälähettimien ja täytelähettimien taajuuksista muuttuu.

Viestintävirasto huolehtii taajuuksien koordinoinnista, myöntää taajuusluvat sekä valvoo taajuuksien käyttöä. Virasto huolehtii myös taajuusviestinnän koordinoinnista ja tiedottaa taajuusmuutoksista medialle, antenniurakoitsijoille sekä kuluttajille.

Mediamonitori – Digita