Älypuhelin ja tabletti haastavat television

kirjoittanut

kategoriassa

Suomalaiset katsovat television sisältöjä yhä monipuolisemmin eri päätelaitteilla, kertoo tuore tutkimus. Ohjelmia katsotaan television lisäksi yhä useammin älypuhelimella ja tabletilla. Soneran Koti ja TV -tutkimus kertoo langattoman internetin ja mobiililaitteiden olevan yhä tärkeämpiä kotona viihtymisen kannalta. Tutkimus järjestettiin neljättä kertaa.

Television ja internetin vastakkainasettelu päätyi internetin selvään voittoon. Internet on tutkimuksen mukaan selvästi tärkein media suomalaisille. Tutkimukseen vastanneista 62 prosenttia ei voisi kuvitella luopuvansa internetistä television vastaavan luvun ollessa 38 prosenttia.

Ikäluokkien väliset erot ovat suuria. 18-24-vuotiaista vain 18 prosenttia pitää televisiota internetiä tärkeämpänä, kun yli 54-vuotiaiden vastaava luku on yli 50 prosenttia.

Älypuhelin oli kotona viihtymisen kannalta tärkein laite 32 prosentille ja tabletti 16 prosentille vastaajista. Mobiililaitteet koetaan entistä tärkeämmiksi, vuosi sitten älypuhelin oli tärkeä 18 prosentille ja tabletti 7 prosentille vastaajista.

Tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta katsoo mobiililaitteellaan tv-sisältöjä.

89 prosenttia suomalaisista katsoo kuitenkin suoria lähetyksiä vähintään viikoittain,  joten perinteinen televisio pitää pintansa. Tietokoneelta suoria lähetyksiä katsoo 16 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan lähes joka toisesta suomalaiskodista löytyy tabletti. Tabletti onkin suurin muutoksen aiheuttaja television katselussa. 14 prosenttia suomalaisista ja 19 prosenttia lapsiperheitä edustavista vastaajista on alkanut katsomaan tv-ohjelmia tabletilta viimeisen kuluneen vuoden sisällä.

Tabletti on käytössä sekä kotona, että lomanviettopaikalla ja hotelleissa. Suoria lähetyksiä tabletilla katsoo 26 prosenttia ja tallenteita 28 prosenttia vastaajista. Verkon välityksellä tv-sisältöjä katsoo 74 prosenttia vastaajista. Ohjelmia katsotaan esimerkiksi kotimaisten tv-kanavien videopalveluista.

Ilmaisia videosisältöjä esimerkiksi YouTubesta katsoo 58 prosenttia vastaajista laajakaista-tv:n 29 prosenttia vastaajista.

Internetin tilattavia tv-sisältöjä, kuten Netflixiä, HBO:ta ja Makuunia katseli joka viides. Nuorempi väestö katsoo näitä muita enemmän, sillä 18-34 vuotiaista 40 prosenttia katsoo Netflixiä tai vastaavaa palvelua.

Viime vuoden aikana 25-vuortiaista 25 prosenttia ja 25-34-vuotiaista 21 prosenttia kertoo tilanneensa suoratoistopalvelun.

Sonera Koti TV -tutkimuksen toteutti Taloustutkimus. Tutkimukseen vastasi 2025 suomalaista. Kohderyhmä oli 18-79-vuotiaat  internetiä ja televisiosisältöjä käyttävät suomalaiset.

Mediamonitori – Marmai