Yle lisää saamenkielisiä uutislähetyksiä

kirjoittanut

kategoriassa

Yle-logoTV1 alkaa lähettää Ylen oman saamenkielisen toimituksen tekemää uutislähetystä ensi syksystä alkaen. Yle Ođđasat -lähetys nähdään arkisin kello 15.10. Samaan aikaan yhteispohjoismaisesti toimitettujen uutisten valtakunnallista lähetysaikaa varhennetaan. 15 minuutin pituinen Ođđasat-lähetys on nähty TV1:ssä yöllä muun ohjelman päätyttyä. Jatkossa Ylen, Ruotsin SVT:n ja Norjan NRK:n saamenkielisten toimitusten yhteistuotanto näkyy viikonpäivästä riippuen kello 22.30-23.00. Lähetyskanavana on Yle Fem.

Ruotsissa, Norjassa ja Pohjois-Suomessa lähetys nähdään kuten ennenkin eli alkuillasta Yle Fem -kanavalla. Syksyllä myös saamenkielisten ohjelmien saatavuus helpottuu Yle Areenassa.

Yleisradio tuottaa saamenkielisiä uutis- ja ajankohtaisohjelmia sekä lastenohjelmia ja hartausohjelmia arkisin noin 6-7 tuntia. Suurin osa sisällöstä lähetetään Pohjois-Suomessa kuuluvan Yle Sámi Radion taajuuksilla ja netissä. Ohjelmia tehdään pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielillä. Suomen noin 10 000 saamelaisesta enemmistö asuu muualla kuin saamelaisalueilla.

Mediamonitori – Yle