Ylen tv-kanavat tulossa nettijakeluun

kirjoittanut

kategoriassa

Yle-logoYleisradion kaikkia tv-kanavia voi tulevaisuudessa katsoa netissä tietokoneen tai mobiililaitteiden avulla. Yle tiedotti tiistaina, että nettilähetykset pyritään käynnistämään tämän vuoden aikana. Tarkempaa aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon, sillä Yle selvittää ensin nettijakelun tekijänoikeuskysymyksiä. Ylen julkaisujohtajan Ismo Silvon mukaan yhtiön pitää varmistaa, että sillä on kaikki oikeudet verkkojakeluun kaikkien ohjelmiensa osalta.

Ylen nettilähetysten tekninen taso pyritään saamaan ajan myötä nykyisen standarditelevision tasolle. Silvo arvioi Ylen nettisivuilla, että nykyiset antenniverkon kautta välitettävät tv-lähetykset säilyttävät paikkansa vielä pitkään. Lähetykset laajakaistan kautta eivät ainakaan vielä tavoita kaikkia suomalaisia.

Tähän asti Yle on näyttänyt suorana netissä vain valikoituja tapahtumalähetyksiä, kuten urheilukilpailuja ja kulttuuritapahtumia.

Ruotsin television SVT:n toimitusjohtaja Eva Hamilton ilmoitti aiemmin tänään sanomalehti Dagens Nyheterissä, että SVT aloittaa kaikkien kanaviensa verkkolähetykset ensi kuusta alkaen. Lähetykset tulevat näkymään vain Ruotsin alueella. Samalla SVT ja opetusohjelmiin keskittyvä UR (Utbildningsradion) yhdistetään.

Mediamonitori – Yle, DN


Kommentit

5 vastausta artikkeliin “Ylen tv-kanavat tulossa nettijakeluun”

  1. Marko Niemi avatar
    Marko Niemi

    Hieno homma – näin ainoastaan netistä ohjelmia katsovalle, nähdä suorana ihan minkä vaan ohjelman sitten myös. 🙂

  2. Marko Niemi avatar
    Marko Niemi

    Edellinen kommentti näköjään odottaa vielä seulan läpi menoa… Niin, ja Maikkarin kanavien kaikki ohjelmat myös nettiin. Kyllä harmitti, kun ei ollutkaan Katsomoon tullut pitkään odottamaani Vexi Salmen 60 v.- juhlakonserttia, muiden ohjelmien tavoin… Onneksi on Youtube sentään olemassa ainakin ja aktiiviset lataajat… 😉

  3. Marko Niemi avatar
    Marko Niemi

    Korjaus edelliseen. Vexi täytti siis 70, yhteistyökumppaninsa Kassu Halonen huomenna 60. Maikkari taltioi myös 10 v. sitten vastaavan konsertin, silloin ainoa vaihtoehto katsoa TV:stä ottaen VHS:lle… Luckily not anymore that practice… 🙂

  4. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    [quote name=”Marko Niemi”]Edellinen kommentti näköjään odottaa vielä seulan läpi menoa… [/quote]

    Uutiskommenttien julkaisussa saattaa esiintyä ajoittain viivettä. Moderoinnilla pyritään ehkäisemään asiattomuuksien päätyminen nettikeskusteluun. Pyrimme tehostamaan moderointinopeutta.

  5. Toivottavasti Ylen kanavat netissä tulisi näkymään myös ulkomailla. Samaa toivoisin myös kaikille MTV3:n ohjelmille nyt kun MTV3 on lopettanut ohjelmiensa esittämisen TV Finland kanavalla teknisiin ongelmiin vedoten. Maikkarin mielestä Ylen pitäisi maksaa.