Digiaika alkaa kaapeliverkoissa viikonlopun aikana

kirjoittanut

kategoriassa

Kaapelitelevisioyhtiöt siirtyvät viikonvaihteessa digitelevisiolähetyksiin. Samanaikaisesti tämä ei kuitenkaan tapahdu, sillä eri yhtiöt ovat siirtäneet muutoksen heille sopivimpaan ajankohtaan. Alun perin pääkanavien analogisten lähetysten oli määrä katketa kuun vaihteessa. Vaasan Läänin Puhelin VLP aloittaa digiaikakauden jo perjantaina, kun taas DNA ja Sonera ovat päättäneet lykätä muutokset maanantaiaamuun. Moni yhtiö ajoittaa tekniikan vaihdoksen arkipäivälle, jotta asiakkaita voidaan palvella mahdollisissa ongelmatilanteissa.

VLP on ilmoittanut 85000 kaapelitelevisioasiakkaalleen, että tekniikka vaihtuu jo perjantaiaamuna kello 8. Toimistopäällikkö Pirjo Haaviston mukaan yhtiöllä on silloin paremmin väkeä vastaamaan asiakkaitten kysymyksiin ja asennustarpeisiin kuin viikonvaihteen aikana. Samasta syystä DNA-ryhmä on siirtänyt h-hetken maanantaiaamuun kello 8. Yksikönpäällikkö Mika Saarentauksen mukaan päätöksestä on tiedotettu muille alan toimijoille sekä liikenne- ja viestintäministeriölle eikä kukaan ole puuttunut ratkaisuun.

Myyntipäällikkö Pekka Luoma DNA-ryhmään kuuluvasta Lahden Päijät-Visiosta pelkää yhteydenottoja tulevan viime hetkillä runsaasti. Hän on havainnut, etteivät kaikki ikäihmiset vielä edes tiedä, mikä on digitelevisio.
– Vaikka me lähettäisimme kirjeen kaikille asiakkaillemme, osa asiakkaista sanoisi, etteivät ole tienneet muutoksesta mitään. Varsinkin Lahdessa on hyvin paljon senioreita, joista osa on sen verran huonossa kunnossa, etteivät oikein välttämättä hahmota sitä, mikä televisiotekniikka on käytössä, Luoma kommentoi Radio Voiman haastattelussa tiistaina.

Ihan täysin kaapeliverkon analoginen televisio ei vieläkään pimene. Joitakin ulkomaisia kanavia sekä paikallistelevisiokanavia välitetään vielä analogisena. Esimerkiksi Eurosport näkyy DNA:n verkossa analogisena ainakin vuoden loppuun niissä taloyhtiöissä, jotka ovat kanavan tilanneet.

Hukala.net – MTV3, ESS.fi