Beatles ja kuunnelmat värittävät radioiden kesää

kirjoittanut

kategoriassa

Rauman ja Turun paikallisradioiden kesäohjelmisto palauttaa radionkuuntelijat nostalgisesti lähes kahden vuosikymmenen taakse. Raumalla toimiva Radio Ramona uusii kesän aikana 1990-luvulla ensiesityksensä saaneen The Beatles -yhtyeen uraa käsitelleen ohjelmasarjan. Turussa Auran Aalloilla ja Radio Melodiassa palautetaan kuuntelijoiden mieliin 25 vuotta täyttävän radioaseman suositut kuunnelmasarjat.

Radio Ramonassa alkaa pyöriä BeatlesStory keskiviikkona 2. kesäkuuta. Keskiviikkoisin kello 18 ja lauantaisin kello 15 lähetettävät jaksot ovat vajaan tunnin mittaisia ja sisältävät toimittaja Risto Leinon kokoaman sarjan kaikki jaksot. Ohjelmat on siirretty nykyaikaan vanhoilta c-kaseteilta.

Radio Auran Aaltojen juhlavuoden kesäohjelmistoa värittävät aikoinaan huippusuositut kuunnelmasarjat Portinvartijoiden unelmat sekä Isi ja Tommi. Heikki Hilanderin ja Jussu Pöyhösen näyttelemän talonmieskaksikon seikkailut alkoivat Auran Aalloilla vuonna 1991. Janne Porkan ja Ari ”Vaakku” Varjuksen lämminhenkinen Isi ja Tommi palauttaa kuulijat Öittisten perheen arkeen.

Auran Aalloilla ja Radio Melodiassa kuultavat kuunnelmat saavat seurakseen uudemman Parisuhdetta-kuunnelmasarjan myöhemmin kesällä. Syksyn mittaan ohjelmistossa saattaa olla myös muita turkulaisradioiden viihdeohjelmia vuosien takaa.

Mediamonitori