Musiikkimuseolle pohjustus mittavasta jazzkokoelmasta Alajärvellä

kirjoittanut

kategoriassa

Alajärvellä toimiva Järviradio kaavailee musiikkimuseon perustamista yhdessä museoalan ammattilaisten kanssa, kirjoittaa Seinäjoella ilmestyvä Ilkka. Museohanketta pohjustaa 20 000 jazzalbumin kokoelma, jonka Järviradio on hankkinut musiikkikeräilijä ja toimittaja Matti Kustaalta. Kyseessä on Suomen mittakaavassa merkittävä kokoelma, jota toistaiseksi säilytetään Järviradion levystössä.

Toimitusjohtaja Markku Mäenpää pohtii, voisiko kokoelman sijoittaa johonkin Etelä-Pohjanmaalla toimivan museon yhteyteen tai osaksi vielä suunnitteluasteella olevaa Suomen musiikkimuseota.

Järviradiolla on mittava levykokoelma, joka täydentyy kanavan kuuntelijoilta lahjoituksena saatavilla levyillä. Matti Kustaan jazzmusiikin erikoisohjelmaa kuullaan kanavalla neljättä vuotta.

Tänään 26.2.2017 on kulunut päivälleen sata vuotta maailman ensimmäisen jazzlevytyksen Livery Stable Bluesin levyttämisestä. Sen äänitti Victor-levymerkille neworleansilainen Original Dixieland Jass Band.

Mediamonitori – Ilkka