Ahvenanmaan AM-radiolle ei jatkolupaa

kirjoittanut

kategoriassa

Ahvenanmaan maakuntahallinto ei myöntänyt uutta toimilupaa radioyrittäjä Roy Sandgrenin lähetyksille AM-taajuudella 603 kHz. Sandgren oli jättänyt toimilupahakemuksen, jolla ensi joulukuussa päättyvää toimilupaa olisi jatkettu vuoteen 2013 asti. Sandgren suunnitteli digitaalisten lähetysten aloittamista taajuudella.

Sandgren ilmoitti tammikuussa aloittavansa DRM-lähetykset Ahvenanmaalta ensi vuoden aikana. Yrittäjän tarkoituksena oli vuokrata tontti radiomastoa ja asemarakennusta varten meren rannalta. Lähetysten oli tarkoitus kuulua satojen kilometrien säteellä Suomessa ja Ruotsissa.

Sandgren kertoi Hukala.netille, että hän luopuu toimiluvasta, mutta saattaa hakea uutta lupaa myöhemmin. Toimiluvalle Sandgren haki jatkoa, koska muut radioprojektit ulkomailla veivät hänen aikansa.

– Tulkitsen maakuntahallinnon päätöksen merkitsevän sitä, että taajuuslupa menee uudelleen kenen tahansa haettavaksi. Luultavasti toimilupani huono hyödyntäminen johti siihen, ettei suoraa jatkolupaa tullut, Sandgren pohti.

Ahvenanmaan viranomaiset myönsivät Sandgrenille toimiluvan keskiaaltotaajuudelle 603 kHz joulukuussa 2003. Ensimmäisiä radiolähetyksiä kuultiin Maarianhaminan kalasatamaan ankkuroidusta laivasta syksyllä 2004. Nimellä Pirate Radio 603 AM toiminut radio lähetti myös vuonna 2005 Maarianhaminan läheltä 1,2 kilowatin teholla. Radiotoiminta päättyi saman vuoden heinäkuussa.

Hukala.net – Ålands Radio