Yle poistaa kuuluvuusongelmia lisätaajuuksilla

kirjoittanut

kategoriassa

YLE-logoYLE Radio Suomi ja YLE Radio Vega saavat lisätaajuuksia kuuluvuuskatveiden poistamiseksi. Uudet taajuudet otetaan käyttöön mahdollisuuksien mukaan kevään aikana, Ylestä arvioidaan. Taajuudet on merkitty vuodenvaihteessa voimaan astuneeseen radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan.

Yleisradio on pyrkinyt paikkaamaan maakuntaradioiden kuuluvuusaukkoja useilla uusilla lisälähettimillä. Viime vuonna uudet taajuudet otettiin käyttöön muun muassa Lappeenrannassa ja Hämeenlinnassa. Uusimmat taajuuslisäykset parantavat Radio Suomen kuuluvuutta Salossa, Loviisassa ja Mänttä-Vilppulassa. Ruotsinkieliselle Radio Vegalle tulee alilähetin Kemiönsaareen ja Pietarsaareen.

Viime aikoina Yle on saanut palautetta kuuluvuustilanteesta erityisesti Mänttä-Vilppulasta, joka kuuluu Pirkanmaahan. Alueellista ohjelmaa tarjoava Tampereen Radio on kuulunut kaupungissa huonosti. Yhtiössä pohditaan seuraavaksi Radio Suomen kuuluvuuden lisäämistä Hankoniemessä.

Uudet lähettimet tulevat ääneen sitä mukaa kuin lähetystekniikasta vastaava Digita niitä ehtii asentaa. Tarkempia tietoja uusista taajuuksista on Mediamonitorin Ajankohtaista-osiossa, jossa uudet taajuudet on lueteltu maakuntaradioittain.

Mediamonitori