Radio Pihkala spurttaa eetteriin

kirjoittanut

kategoriassa

Heinolan Vierumäellä toimivan Suomen Urheiluopiston Mediapajan ylläpitämä Radio Pihkala käynnistää kahden viikon toimintansa maanantaina 23. maaliskuuta. Radio lähettää Vierumäen ympäristössä taajuudella 105,5 MHz ja kuuluu noin 30 kilometrin säteellä Heinolan ja Lahden välimaastossa. Asema toimii urheilujournalismin erikoisopintojen opiskelijoiden harjoittelukenttänä. Koulutuksesta vastaa HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikkö.

Radio Pihkala lähettää maanantaista perjantaihin kello 8-17. Ohjelmistossa on urheiluaiheiden lisäksi paikallisia uutisaiheita Heinolan ja Lahden ympäristöstä. Kanava soittaa menevää musiikkia rockista poppiin. Ohjelmistosta noin neljännes keskittyy urheiluun.

Kahden vuoden välein toimiva paikallisradio on osa Vierumäellä opiskelevien viidentoista urheilujournalismiopiskelijan opintoja. Opiskelijat perehtyvät radion lisäksi muun monimedian tuottamiseen. Lisäksi opiskelijat toimittavat myöhemmin keväällä julkaistavaa Vierumäki News -verkkolehteä.

Oppilaat ovat tehneet Mediapajan julkaisujen lisäksi harjoitustöitä muun muassa Etelä-Suomen Sanomiin ja sanomalehti Itä-Hämeeseen. TV-puolen yhteistyötä on muun muassa Ylen, Lahden Pelicansin ja Urheilukanavan kanssa. Myöhemmin keväällä nähdään opiskelijoiden tekemä Puhutaan urheilusta -keskusteluohjelmasarja Urheilukanavalla ja ensi vuonna lopputöinä tehtyjä dokumenttejä Ylen kanavilla.

Koulutusohjelmajohtaja Minna Kilpeläinen kertoo, että monimuotokoulutuksena annettavassa opetuksessa luotetaan kokeneisiin media-ammattilaisiin. Opetustoiminnassa on mukana joukko tunnettuja urheilutoimittajia Antero Mertarannasta Kristiina Kekäläiseen sekä urheiluopiston omia opettajia. Monet urheilujournalismin linjalla opiskelevat työskentelevät itsekin mediassa, osa on liikunta-alan opiskelijoita tai huippu-urheilijoita.

– Pääsyvaatimuksiimme kuuluu, että opiskelijalla on oltava jotain viestinnän pohjakoulutusta tai liikunta-alan opiskelua. Linjamme voi olla jatke vaikka keskiasteen koulutukselle, jota tarjoavat esimerkiksi HEO Mediapaja ja Laajasalon opisto, Kilpeläinen kuvailee.

Omaa paikallisradiota ja verkkolehteä osataan Kilpeläisen mukaan odottaa opistolla ja sen lähiympäristössä innolla. Mediat palvelevat paitsi opiston vajaata kolmeasataa työntekijää myös opiston kurssitoimintaan osallistuvia urheilijoita. Vierumäen alueella toimii ja liikkuu päivittäin noin tuhat ihmistä.

Mediamonitori