Kristillinen Korsoradio pääsi ääneen

kirjoittanut

kategoriassa

Vantaan Korsossa toimiva Korsoradio on aloittanut lähetykset perjantaina. Kristillistä musiikkia ja puheohjelmaa lähettävä Korsoradio kuuluu muutamien kilometrien säteellä lähettimestä joulukuun loppuun asti. Asemalla on kolmen kuukauden mittainen tekninen toimilupa enintään 25 watin teholle taajuudella 107,2 MHz.

Korsoradio on harrastajavoimin pyörivä tilapäisasema, joka lähettää hengellistä musiikkia ja saarnoja sekä Raamattu-aiheisia ohjelmia päivittäin kello 12-23. Osa ohjelmista on radion omistajan Pekka Luodeslammen itsensä tekemiä. Ohjelmassa on myös yhdysvaltalaisten baptistiseurakuntien tuottamia ohjelmia. Lähetyksiä on sekä suomeksi että englanniksi. Englanninkielisiä ohjelmia kuullaan erityisesti perjantaisin.

Luodeslammen mukaan idea oman radion perustamiseen tuli viime kesänä tv-uutisista, joissa haastateltiin kankaanpääläistä nuorukaista, joka oli perustanut oman kesäradion.

– Sain hyviä neuvoja Radio Kankaanpään operaattorilta. Radiolaitteet saapuivat Suomeen myöhässä, joten lähetykset eivät ehtineet alkaa heti luvan astuttua voimaan lokakuuna alussa, Luodeslampi kommentoi.

Korsoradio tavoittelee kuuntelijoiksi kaikkia korsolaisia. Hengellisten ohjelmien lisäksi kanavan tavoitteena on kertoa paikallisesta elämänmenosta haastatteluin ja uutisin. Joitakin haastatteluja on jo valmiina.

– Olen käynyt jo jututtamassa korsolaisia, muun muassa entistä urheilijaa, pitseriayrittäjää ja Korsossa pitkään asunutta kansalaista. Jokainen heistä kertoo oman tarinansa elämästä Korsossa, Luodeslampi kuvailee.

Korsoradion antenni sijaitsee asuintalon katolla noin 15 metrin korkeudessa maanpinnasta. Stereolähetykset tapahtuvat ilman RDS-toimintoja. Luodeslammen mukaan radioharrastajien dx-raportit ovat tervetulleita aseman sähköpostiosoitteeseen. Lähetyksiä voi kuunnella myös netissä.

Hukala.net