Sanoma aloittaa Kantriradion lähetykset joulukuun alussa

kirjoittanut

kategoriassa

Tampereen seudulla alkaa kuulua joulukuun alussa Kantriradio, joka on Sanoma Median uusin radiokonsepti. Kantriradio lähettää taajuudella 91,0 MHz ja sitä voi kuunnella myös audiopalvelu Suplassa. Kantriradio soittaa pääasiassa 2000-luvun kantrimusiikkia ja on tällä hetkellä Suomen ainoa tähän tyylisuuntaan keskittynyt kanava. Kantriradion kuuluvuusalueella asuu noin 400 000 asukasta.

-Olemme rakentaneet kanavan, jota on helppo kuunnella. Kantriradion soittolista koostuu pääasiassa 2000-luvun pop-kantrista, toki hyvillä klassikoilla ja esimerkiksi roots-artisteilla maustettuna. Kertosäkeet ovat Grand Canyonin kokoluokkaa, ja työpäivän aikana emme soita samaa kappaletta kolmeen tai edes kahteen kertaan, linjaa radioiden musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari Sanoma Median julkaisemassa tiedotteessa.

Sanoma Media sai valtioneuvostolta kesäkuussa toimiluvan Kangasalle. Uuden kantrimusiikkiradion lähetin on Kangasalan asemalla ja siinä on tehoa 500 wattia.

Sanoma Medialla on Kantriradio mukaan luettuna yhdeksän valtakunnallista tai osavaltakunnallista ja alueellista radiokanavaa.

Faktaa Kantriradiosta:

– Omistaja Sanoma Media Finland Oy
– Sai ohjelmistotoimiluvan kesäkuussa 2021 täydentävällä toimilupakierroksella
– Digitan ylläpitämä lähetin Kangasalla
– Kuuluvuusalueen kuntia Tampere, Valkeakoski, Kangasala, Ylöjärvi, Pirkkala ja Lempäälä
– Asema kuunneltavissa myös Suplassa
– RDS-tunniste: [ KANTRI ]
 

Mediamonitori

Muualla Mediamonitorissa: Taajuuslista (päivitetty 29.11.2021)


Kommentit

6 vastausta artikkeliin “Sanoma aloittaa Kantriradion lähetykset joulukuun alussa”

  1. Monipuolisuus avatar
    Monipuolisuus

    Yhtäkään Sanoman kanavista ei todellakaan ole helppoa kuunnella. Konsepti ehkä toimii rahallisesti mutta suppea tarjonta ei minu kuulijana kiinnosta. Taas joku vanhoja hittejä kierrättävä asema.

  2. Remi Kokko, Tampere avatar
    Remi Kokko, Tampere

    Mitä nyt Kantriradiota vähän kuuntelin niin amerikkalaista nykykantria sieltä tuli. Ei siis vanhoja hittejä. Ja tämän hetken amerikkalaista kantriahan ei tule juurikaan mistään. Anakin tällä kerralla vaikuttaa olevan Suomen radioiden musiikkivalikoimaa täydentävä kanava. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä. Saa sitten nähdä pysyykö Kantriradio saman tyyppisenä vielå vuoden kuluttua.

  3. Hetkellistä avatar
    Hetkellistä

    [quote name=”Remi Kokko, Tampere”]Mitä nyt Kantriradiota vähän kuuntelin niin amerikkalaista nykykantria sieltä tuli. Ei siis vanhoja hittejä. Ja tämän hetken amerikkalaista kantriahan ei tule juurikaan mistään. Anakin tällä kerralla vaikuttaa olevan Suomen radioiden musiikkivalikoimaa täydentävä kanava. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä. Saa sitten nähdä pysyykö Kantriradio saman tyyppisenä vielå vuoden kuluttua.[/quote]
    Varmasti kuulostaa tuoreelta, jos ei ole kantrin suurkuluttaja. Epäilen että vuoden päästä jo kyllästyttää kun vaihtuvuus ja uusiutuvuus soittolistan odalta on samaa luokkaa muiden Sanoman kanavien kanssa.

  4. TiiTuu avatar

    [quote name=”Hetkellistä”][quote name=”Remi Kokko, Tampere”]Mitä nyt Kantriradiota vähän kuuntelin niin amerikkalaista nykykantria sieltä tuli. Ei siis vanhoja hittejä. Ja tämän hetken amerikkalaista kantriahan ei tule juurikaan mistään. Anakin tällä kerralla vaikuttaa olevan Suomen radioiden musiikkivalikoimaa täydentävä kanava. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä. Saa sitten nähdä pysyykö Kantriradio saman tyyppisenä vielå vuoden kuluttua.[/quote]
    Varmasti kuulostaa tuoreelta, jos ei ole kantrin suurkuluttaja. Epäilen että vuoden päästä jo kyllästyttää kun vaihtuvuus ja uusiutuvuus soittolistan odalta on samaa luokkaa muiden Sanoman kanavien kanssa.[/quote] No ei nyt etukäteen vaivuta synkkyyten 😉

  5. Hetkellistä avatar
    Hetkellistä

    [quote name=”TiiTuu”][quote name=”Hetkellistä”][quote name=”Remi Kokko, Tampere”]Mitä nyt Kantriradiota vähän kuuntelin niin amerikkalaista nykykantria sieltä tuli. Ei siis vanhoja hittejä. Ja tämän hetken amerikkalaista kantriahan ei tule juurikaan mistään. Anakin tällä kerralla vaikuttaa olevan Suomen radioiden musiikkivalikoimaa täydentävä kanava. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä. Saa sitten nähdä pysyykö Kantriradio saman tyyppisenä vielå vuoden kuluttua.[/quote]
    Varmasti kuulostaa tuoreelta, jos ei ole kantrin suurkuluttaja. Epäilen että vuoden päästä jo kyllästyttää kun vaihtuvuus ja uusiutuvuus soittolistan odalta on samaa luokkaa muiden Sanoman kanavien kanssa.[/quote] No ei nyt etukäteen vaivuta synkkyyten ;)[/quote]
    Olen vain tässä asiassa ajatusteni osalta realistinen. Muidenkaan Sanoman kanavien osalta, ei uusien eikä vanhojen, viim. reilun 10v ainkana ole tullut aidosti monipuolista tarjontaa. Siksi en jaksa uskoa uuden aseman olevan mikään poikkeus. Jos vielä about 1 ihminen tekee about 7 kanavan soittolistat, se on jo ajankäytöllisesti mahdoton yhtälö jatkuvasti uusiutua.

  6. Halpaa hommaa avatar
    Halpaa hommaa

    Näppärä ja edullinen tapa pitää taajuus varattuna kilpailijoilta soittamalla musiikkia, josta ei juuri tekijänoikeuskorvauksia tarvitse maksella.