Kevyt Kanava ja Businessradio Finland Sanomien omistukseen

kirjoittanut

kategoriassa

Sanoma Media Finland ostaa alueellista radiotoimintaa harjoittavat Kevyt Kanava Oy:n ja Businessradio Finland Oyj:n. Yrityskauppa sai lisäpuhtia torstaina valtioneuvoston päätettyä, että radioyhtiöiden ohjelmistoluvat säilyvät yhtiöissä tapahtuvista määräysvallan muutoksista huolimatta.

Kevyt Kanava Oy -konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Radio Kajaus Oy, Pohjois-Savon paikallisradio Oy ja Etelä-Pohjanmaan viestintä Oy. Konsernin kanavia ovat Aito Kajaus, Aito Hitti ja Aito Iskelmä. Lisäksi yhtiö omistaa valtakunnallisen Aito Iskelmä Harju & Pöntinen -kanavan televisioverkossa. Vuoden 2020 alusta alkavalle radion toimilupakaudelle Kevyt Kanavalle myönnettiin yhdeksän toimilupaa. Kaupan myötä Kevyt Kanavan työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä.

Businessradio Finland Oyj:n kanava Business FM kuuluu pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Oulussa. Ensi vuoden alussa alkavalla toimilupakaudella Business FM:llä on taajuudet kahdeksalla paikkakunnalla.

Sanoma Median kanavia ovat nykyisin Radio Aalto, Radio Rock, Radio Suomipop, Loop, HitMix, Helmiradio ja pelkästään netissä lähettävä Groove FM.

Valtioneuvosto katsoo päätöksessään, että estettä haettujen määräysvallan muutosten hyväksymiselle ei ole, sillä määräysvallan muutos yhtiöissä ei johda ohjelmatarjonnan keskittymiseen radiomarkkinoilla.

Mediamonitori – Yle, valtioneuvosto

{jcomments on}