Radio Dein kuuluvuusalue on laajentunut tänään Raahen seudulle taajuudelle 95,2 MHz, kun radiokanava on ottanut käyttöön viime joulukuussa myönnetyn toimiluvan. Valtioneuvosto myönsi Radio Dein taustayhtiölle Kristillinen Media Oy:lle lisätaajuuden Raahesta. Radio Deillä on nyt aloittaneen lähetinaseman lisäksi 24 muuta taajuutta eri puolilla Suomea. Asema tavoittaa noin 75 prosenttia Suomen asukkaista Ahvenanmaan väestö poislukien.

Raahen uusi taajuus vahvistaa Radio Dein kuuluvuutta kokkolan ja Oulun välisellä Perämeren rannikkoseudulla. Radio Deillä on Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla taajuudet myös Oulussa, Haapavedellä, Kokkolassa ja Kruunupyyssä.

Radio Dei kertoo nettisivuillaan, että aseman tavoitteena on seuraavaksi laajentua Raaseporin seudulle. Vuoden 2020 alussa voimaan tulevat radio-ohjelmistoluvat ovat parhaillaan haettavina. Lupapäätöksiä odotetaan vielä tämän vuoden puolella.

Mediamonitori - Radio Dei

Aiheesta muualla Mediamonitorissa: Joulukuussa 2017 myönnettyjen radiolupien käyttöönotto

 

Twitter