Patmos pyrkii aloittamaan uusilla taajuuksilla maaliskuun alussa

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Patmos on ensimmäinen valtioneuvostolta joulukuussa ohjelmistoluvan saaneista radioasemista, jolle Viestintävirasto on myöntänyt uusien taajuuksien käyttöön oikeuttavan radioluvan. Radio Patmos voi näin ollen aloittaa lähetykset Kokkolassa, Kuopiossa, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Ennen lähetysten aloittamista Viestintäviraston on suoritettava lähettimien käyttöönottotarkastustus. Radio Patmoksesta kerrotaan, että aikataulu tarkastukselle ei ole vielä tiedossa. Patmoksen on kuitenkin tarkoitus päästä aloittamaan uusilla taajuuksilla maaliskuun alussa.

Radio Patmos on hakenut myös lyhytaikaisia radiolupia, joiden avulla asema voi laajentaa kuuluvuutta tilapäisesti enintään kolmen kuukauden ajaksi kerrallaan. Lyhytaikaiset taajuudet pyritään käynnistämään samanaikaisesti neljän uuden vakituisen taajuuden kanssa. Patmokselta tulleen tiedon mukaan maaliskuun alussa asema aloittaa lyhytaikaistaajuuksilla Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeelinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kouvolassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Lapualla, Porvoossa, Rovaniemellä ja Tampereella.

Radiokanavan luvanhaltija on Patmos Lähetyssäätiö, joka sai Viestintävirastolta keväällä 2016 ensimmäisen ohjelmistoluvan kymmenelle taajuudelle pääasiassa Länsi- ja Keski-Suomeen. Viime joulukuussa tulleet uudet taajuudet liitettiin tähän toimilupaan. Nykyiset radioiden ohjelmistoluvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Patmos pyrkii aloittamaan uusilla taajuuksilla maaliskuun alussa”

  1. Raili Mäkelä Pukkila avatar
    Raili Mäkelä Pukkila

    Toivon radiolähetyksen jatkuvan kuuluvaisuus alueella jatkuvan edelleen olen lähettänyt 100e tukea. Toivon edelleen kuulevani hyvää ohjelmaa pidän siitä että laulut tulevat alkuperäisinä hyvä äänistenten laulajien esittämänä kiitos siitä. Olen 85v.mummo ja tuntemani kaltaiseni haluamme kuulla myös laulusta sanat ja suomenkielelläalkaa kuulua inisevät tai mörisevät laulut . Toivomme että saamme edelleen kuulla patmos kanavaa