Yle Radio Suomi uudistaa ohjelmistoaan ensi vuonna osana Ylen suomenkielisten radiokanavien uudistumista. Kanavalle tulee lisää ajankohtaisaiheita keskipäivään ja alueellista ohjelmistoa lauantaiaamuihin. Arki-iltoihin nostetaan uusia ohjelmasisältöjä, mutta kanavalla jatkavat edelleen monet suositut ohjelmat. Musiikkivalinnoissa kanava keskittyy palvelemaan laajaa yleisöä ilman musiikkigenre- tai ikäryhmärajauksia.
Keskiviikkoiltojen luonto-ohjelmat ja perjantain Puhelinlangat laulaa -ohjelma saavat seurakseen muihin iltoihin urheiluun, hyvinvointiin ja populaarikulttuuriin paneutuvia sisältöjä sekä uuden kontaktiohjelman, Tunteiden tiistain. Kanavalle tulee lisäksi kaksi uutta rockmusiikkiin keskittyvää ohjelmaa.
– Sisältöjen kautta haluamme nykyaikaistaa tarjoamaamme mielikuvaa Suomesta ja suomalaisuudesta. Lisäämme tulevalla kevätkaudella ajankohtaistarjontaa arjen keskipäivissä ja tuomme parhaaseen valtakunnan lähetysaikaan merkitykselliset aiheet ja asiat ympäri Suomen, maailman ajankohtaisten aiheiden lisäksi, kiteyttää Radio Suomen ohjelmapäällikkö Jonna Ferm Ylen nettisivuilla.
Radio Suomen ohella myös Yle Radio 1, YleX ja Yle Puhe kokevat uudistuksia. Yle Puhe jatkaa puheradiona, mutta helmikuun loppupuolelta alkaen sen ohjelmavirrassa on alustavien suunnitelmien mukaan myös pieni määrä musiikkia. Myös kanavan uutistarjontaa kehitetään.
Mediamonitori
Muualla verkossa: Ohjelmapäällikkö Olli Junes ja tuottaja Jani Kortti kertovat Yle Puheen uudistuksista (Yle Puheen Nosto ke 13.12.2017) ja radiopäällikkö Marja Keskitalo Kuuluttajan vieras -ohjelmassa (Yle Radio 1 ke 13.12.2017).
Kommentit
Kommenttien RSS-syöte