Maatalousnäyttely radioaalloille Oripäässä

kirjoittanut

kategoriassa

Oripäässä Varsinais-Suomessa 4.-6. heinäkuuta järjestettävä Okra-maatalousnäyttely kuuluu myös radiosta. Näyttelyalueelta Oripään lentokentältä lähettävä Radio Okra kuuluu lähikunnissa taajuudella 106,4 MHz sunnuntai-iltaan asti. Näyttelyradio lähettää toimitettua ohjelmaa ympäri vuorokauden. Ohjelmatoiminnasta vastaavat Turun ammattikorkeakoulun Loimaan yksikön multimediatuotannon tradenomiopiskelijat.

Radio Okra välittää maatalousnäyttelyn ohjelmalavan tilaisuuksia ja jakaa ajo-ohjeita näyttelyyn saapuville. Musiikkilistan lomassa kuullaan valtakunnallisten ja paikallisten yritysten mainoksia ja näytteilleasettajien esittelyjä. Yöllä musiikin lomassa kuullaan näyttelypäivän haastattelujen uusintoja ja muita tiedotuksia.

Ohjelmaa on tekemässä neljä Turun AMK:n kolmannen vuoden tradenomiopiskelijaa sekä näyttelyjärjestäjä Okran oma ohjelmantekijä. Radiosta vastaavan opiskelija Janne Kujalan mukaan radioprojekti toimii Loimaalla opiskelevien työharjoitteluna. Kujala itse tekee opinnäytetyötä tapahtumaradion perustamisesta. Okralle tehtyä markkinointia ja mainontaa opiskelijat ovat suunnitelleet noin puoli vuotta. Mukana on ollut kymmenkunta opiskelijaa Loimaan yksiköstä. Opiskelijat ovat suunnitelleet muun muassa näyttelyn tv- ja radiomainoksia.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Okarasta tehdään radiota, joten tämä on samalla testailua. Radiota ei ole ennakkoon pahemmin mainostettu, koska taajuus saatiin vain pari viikkoa etukäteen, Kujala kertoo. Radio on tarkoitus toteuttaa myös kahden vuoden päästä järjestettävässä seuraavassa Okra-näyttelyssä.

Radio Okran musiikkilinja on samantyyppinen kuin Radio Novalla. Soitossa on paljon suomalaista pop-musiikkia 1960-luvulta tähän päivään. Kotimaisen musiikin osuus on noin 70 prosenttia.

– Pirteää kevyttä musiikkia. Ääripäät pois, Kujala kuvailee.

Radio Okran lähetysteho on noin 30 wattia. Antenni on lentokenttäalueella olevassa nosturissa, josta lähetyssignaali kuuluu arviolta 20 kilometrin päähän. Kujala harmittelee Viestintäviraston taajuusvalintoja. Lähetystaajuus on ongelmallinen, sillä Turussa toimii vakituinen radioasema samalla taajuudella. Myös Alastaron moottoriradalla noin 15 kilometrin päässä Oripäästä on sama taajuus tilapäisessä käytössä.

Okra-maatalousnäyttely järjestetään 15. kerran. Tapahtuman järjestäjä Lions Club Oripää odottaa viikonlopun aikana paikalle yli 40 000 kävijää. Perjantaina kävijöitä oli noin 15 000.

Hukala.net