Pääkaupunkiseudulla taajuudella 89,7 MHz on aloittanut lähetykset uusi paikallisradioasema Business FM, joka tavoittelee kuuntelijoita liike-elämän vaikuttajista, yrittäjistä ja yrityselämän tapahtumista kiinnostuneista pääkapunkiseutulaisista nuorekkaista aikuisista. Popmusiikin ohella uusi radiokanava tarjoaa talousuutisia ja tietoa talouselämän trendeistä, yrittäjyydestä ja työelämän haasteista. Aseman taustalla on vuonna 2004 perustettu espoolainen SalesHeli Advisors Oy, joka sai valtioneuvostolta paikallisradioluvan huhtikuun lopulla.

Business FM:n kuuluvuusalueella asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Yrityksiä alueella on kanavan nettisivujen mukaan 150 000.

– Business FM on tarkoitettu edistämään positiivista businesskulttuuria ja -henkeä Suomessa. Haluamme nostattaa Suomessa yhteishenkeä ja yhdessä onnistumisen tunnetta. Siksi sloganimme onkin "yhdessä huipulle”. Missiomme on nostaa Suomen myyntiosaaminen maailman huipulle vuoteen 2026 mennessä. Nyt meillä on siihen erinomainen kanava, kertoo Business FM:n nettisivuilla aseman perustaja ja SalesHeli Advisors Oy:n toimitusjohtaja Reijo Karhulahti.

Karhulahden kanssa radiokanavan taustalla vaikuttavat aiemmin muun muassa Metroradio Finland Oy:n toimitusjohtajana toiminut Pekka Hurme ja ohjelmapäälliköksi nimitetty pitkänlinjan radioammattilainen Juha Kakkuri.

Business FM on toinen pääkaupunkiseudulle ohjelmistoluvan saaneista uusista radioista. Täydellä teholla aseman ohjelmisto käynnistyy syyskuun alussa.

Mediamonitori

Kommentit

+12 #1 MaGe 27.06.2016 20:20
Kukakohan ottaa Kakkurin paikan sit Sun Classics kanavalla
+9 #2 Pasi komsi 28.06.2016 20:04
Kai ne jatkaa myyntijohtaja Kauhasen kanssa kahdella kanavalla, ainakin tämänhetkisten tietojen valossa (kotisivut).
+4 #3 Viheraho 10.07.2016 17:14
IHAN YEES.Hyvää musiikkia minun makuuni.
+2 #4 Muisku 22.07.2016 19:17
Parasta musiikkia sitten Sun Classicsin

Kommentointi on suljettu.