Helsingistä haettavaksi kaksi taajuutta

kirjoittanut

kategoriassa

Viestintävirasto-logoViestintävirasto on aloittanut uuden radiotoimilupien hakukierroksen, jossa radioluvan hakijoilta pyydetään lausuntoja 5. marraskuuta mennessä. Haettavaksi tulee kaksi taajuutta pääkaupunkiseudulta sekä joitakin uusia taajuuksia muilta paikkakunnilta. Viestintävirastolla on jo puitavana tukku lupahakemuksia, jotka koskevat vuoden 2015 aiempaa lupakierrosta. Osa näistä hakemuksista päätyy valtioneuvostoon.

Helsingin seudulta uudelle, lokakuussa julkaistulle lausuntokierrokselle tulevat taajuudet 89,7 ja 103,1 MHz. Pääkaupunkiseudulta ei ole ollut haettavana taajuuksia tämän vuoden aiemmalla lupakierroksella, mutta Viestintävirasto ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat yhdessä arvioineet tietoyhteiskuntakaaren ja eritoten lyhytaikaisten radiolupien karenssisäännön vaikutusta lyhytaikaisen radiotoiminnan taajuuksien käyttöön pääkaupunkiseudulla. Oppilaitoksille tarkoitettuun radiotoimintaan on edelleen varattu taajuudet 93,6 ja 107,4 MHz.

Muita uuden hakukierroksen paikkakuntia ovat Alajärvi, Kankaanpää, Kemi ja Tornio, Mänttä-Vilppula ja Jämsä, Lahti, Oulu, Pihtipudas, Pori ja Ulvila, Raahe, Turku ja Kaarina, Vaasa sekä Äänekoski. Näille paikkakunnille on vapautunut taajuuksia, koska kaikista aiemmin tänä vuonna julistetuista taajuuksista ei ole jätetty määräaikaan mennessä lausuntoja tai toimilupahakemuksia.

Viestintävirasto ja valtioneuvosto päättävät radioiden uusista ohjelmistoluvista syksyn 2015 aikana. Tuoreimmista taajuuksista järjestetään lausuntojen perusteella erillinen lupakierros.

Mediamonitori – Viestintävirasto


Kommentit

16 vastausta artikkeliin “Helsingistä haettavaksi kaksi taajuutta”

  1. Finest 89,7 ja Järviradio 103,1 MHz – tässähän nämä! 🙂

  2. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    No, jos nyt ei kaikkia haettavissa olleita taajuuksia haettu niin miksi köhän nekin laitetaan uudestaan hakuun tähän nyt alkavaan hakukierrokseen niin monta kertaako, että jollekin kelpaa. FM dx-kuuntelu lienee kohta mahdotonta Suomessa. Sellainen lähetysvirta päällä joka tolpan päässä, ettei tyhjää väliä löydy. Siis haittaako se, jos kaikki mahdolliset taajuudet eivät olisikaan käytössä varsinkaan jos juuri on kysytty eikä toimijoita tietyt taajuudet kiinnosta. Annetais nyt näitä hakuun sitä mukaa, kun on tarvetta. Onko meillä nyt uusi jatkuvan haun systeemi kun ennen vanhaan se oli viiden vuoden sykleissä. :-*

  3. Minä uskon vahvasti, että Pääkaupunkiseudun uusien FM taajuuksien 89,7 ja 103,1 MHz täydentämiseen kaupalliseen radiotoimintaan on perusteltu syy. Kiinnostuneita toimijoita on ehkä Ketjuradioiden osapuolilla, Love FM, sekä SBS Media( Bauer-media)? Helsingin radiotaajuuksille olisi tervetullut tulokas yli 60 v:den erikoisradio, Järviradion omalla Stadin paikallisella!

  4. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    Helsinkiin on tietenkin perusteltu syy että sinne on aina hakijoita, mutta miksi laittaa hakuun hylsyksi jääneitä taajuuksia, jotka eivät kiinnostaneet hakea toimiluvalliseen toimintaan ketään tässä nyt vielä kesken olevassa hakukierroksessa. Ja mikä ketjuradio Love FM on, missä sitä voi kuunnella? Kyselee epätietoinen Lapualta.

  5. Santtu avatar

    Mistä löydän listan taajuuksien ja toimiluvan hakijoista? Kyselee epätietoinen Raahesta.

  6. Korjaukseni Radio toimilupien hakijoihin.
    Love FM toimii vain netti Stream jakeluna.Ehkä Love haaveilee ketjuradion toimiluvasta, Helsinki-Turku-Tampere-Oulu kuuluvuusalueella? Taajuuksia olisi vapaina sopivasti. SBS puulaakilla on omia paikallisradioita mm. Jyväskylän ja Tampereen, sekä Oulun seudulla. Toimisiko Bauer Medialta oma paikallisradio Stadiin, myöskin mikä formaatti? Paras ratkaisu olisi minusta ”rauhallinen” kotimaan 50-60-70 lukujen kanava. Hyödyllisiä Teemaohjelmia. Kunnon suomea ymmärrettävästi puhuvia juontajia. Laadukas ja monipuolinen musiikkiarkisto. Kerrankin uusi vaihtoehto Ylen Aikaiselle!

  7. Pasi K avatar

    Niin edelleenkään en tiedä missä tätä Love FM:ää voisi kuunnella ? Onko joku stream osoite jossain ?

    [quote name=”Marko”]Korjaukseni Radio toimilupien hakijoihin.
    Love FM toimii vain netti Stream jakeluna.Ehkä Love haaveilee ketjuradion toimiluvasta, Helsinki-Turku-Tampere-Oulu kuuluvuusalueella?

  8. [quote name=”Marko”]Toimisiko Bauer Medialta oma paikallisradio Stadiin, myöskin mikä formaatti?[/quote]

    Bauerillahan on jo kaksi isotehoista paikallisradiota, taajuudet 96,2 ja 99,4 MHz 😉

    [quote name=”Marko”]Paras ratkaisu olisi minusta ”rauhallinen” kotimaan 50-60-70 lukujen kanava. Hyödyllisiä Teemaohjelmia. Kunnon suomea ymmärrettävästi puhuvia juontajia. Laadukas ja monipuolinen musiikkiarkisto. Kerrankin uusi vaihtoehto Ylen Aikaiselle![/quote]

    Järviradio voi olla lähinnä tätä. Tuo kuitenkin menisi jo ennestään Nostalgian tontille.

  9. Radio Iskelmä Helsinki, samoin Radio City Helsinki ovat suoraan releointi palvelua suomeen. Iskelmän lähetykset tulevat Tampereen studioista. Cityn kanavilla on omia paikallisia lähetyksiä 1-2 h vuorokausi( ma-pe), muu ohjelmisto suoraa releä. Kanavat eivät siis tietenkään ole Stadin omia puulaakeja. Bauer Media saattaisi hakea uutta paikallisradion lupaa Helsinkiin.Olavi Virta jne mestareiden tuotanto radioaalloille? Kannatan myöskin puheradion formaatin yhdistämistä.
    Järviradio on minusta nukkunut onnensa ohi.Vain osin paikallinen, loput ketjua Pohjanmaalta. Ei vakuuttava toimija.

  10. [quote name=”Marko”]Kanavat eivät siis tietenkään ole Stadin omia puulaakeja. Bauer Media saattaisi hakea uutta paikallisradion lupaa Helsinkiin.Olavi Virta jne mestareiden tuotanto radioaalloille? Kannatan myöskin puheradion formaatin yhdistämistä.
    Järviradio on minusta nukkunut onnensa ohi.Vain osin paikallinen, loput ketjua Pohjanmaalta. Ei vakuuttava toimija.[/quote]

    Bauer on sitten vakuuttava? :-*

    Mikä estää Baueria lanseeraamasta vaikka taajuudella 96,2 MHz tällaista kuvaamaasi oikeaa paikallisradiota?

    Järviradio on tässä mielessä nähdäkseni ainut varma toimija, joka voi tuoda jotain omaperäisyyttä pk-seudun radiokenttään. Bauer ei edes yritä.

  11. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    [quote name=”A.P”][quote name=”Marko”]Kanavat eivät siis tietenkään ole Stadin omia puulaakeja. Bauer Media saattaisi hakea uutta paikallisradion lupaa Helsinkiin.Olavi Virta jne mestareiden tuotanto radioaalloille? Kannatan myöskin puheradion formaatin yhdistämistä.
    Järviradio on minusta nukkunut onnensa ohi.Vain osin paikallinen, loput ketjua Pohjanmaalta. Ei vakuuttava toimija.[/quote]

    Bauer on sitten vakuuttava? :-*

    Mikä estää Baueria lanseeraamasta vaikka taajuudella 96,2 MHz tällaista kuvaamaasi oikeaa paikallisradiota?

    Järviradio on tässä mielessä nähdäkseni ainut varma toimija, joka voi tuoda jotain omaperäisyyttä pk-seudun radiokenttään. Bauer ei edes yritä.[/quote]

    Ei kovin ompaeräistä tuo yhden ohjelman releointi. Toisaalta pohjalaisten putiikkien mainoksien kuunteleminen stadissa viikosta toiseen on kieltämättä omaperäistä. Yhtä omaperäistä kuin kaikkialla muillakin Järviradion paikallisilla taajuuksilla. Bauerista en sano yhtään mitään. Kaikki muut hakijat jo tiedänkin etukäteen, ulkomaisia, kotimaisia. Nyt on ryntäys tulossa. Pidän omana tietona, yllättykää.

  12. Jatketaan keskustelun viestinketjuja, hyvät radion ystävät.
    Helsingissä on melko uusi kanava, JP Median omistama, SUN Classic 102,8 Mhz. Pirkanmaan Viestinnän olisi kannattanut, ennen lanseerausta miettiä alueen kilpailutilanne. Sun on väritön ja suorastaan tylsän kuuloinen kanava. Toinen paha asia on, saman levynvaraston toistoa tiheästi. Kolmas on paikallisten ohjelmien puuttuminen.
    Kysymys kuuluukin, kenelle kohderyhmälle 102,8 on suunnattu?
    Jospa uusien tulokkaiden ryntäys”herättäisi” unestaan Sun Classicin ja uudistuksia tulisi.

  13. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    Pirkanmaan Viestintä ry:stä ei liene kyse vaan olisiko pirkanmaalainen yritys Pohjoissatakunnan viestintä. Taisit Marko tällä keventää. Nyt ollaan kuitenkin jyvällä ja kirjoitit asiaa. Biisien luuppaaminen on kummallinen trendi. ”Soitamme suosituimpia hittejä/musiikkia ja paljon” on useamman aseman laiskuuden huippu. Kuuntelijaa pidetään tyhmänä kun luullaan että tynkä soittolista riittää. Järviradio tekee tässä posittivista kiusaa muille kun vie kuuntelijat ydinalueensa ulkopuolelta erittäin lavealla soitolla ja maksimaalisella kuuntelijakontaktilla = puhelin käy kuumana aamusta iltaan. Tamperelaisen Radio Musan soittolista on erittäin syvä ja nostalgistämänpäiväisena yhdistettynä viihdeuutisiin toimii ja sitouttaa kuuntelemaan. Yleensäkin pitkän linjat toimijat saavat miellyttävämmän lopputuloksen kuuntelijalle kuin tämän päivän datanomit, jotka leikkivät radiota. Maksimaalinen voitontavoittelu ja kaiken jättäminen automatiikalle tekee radiokanavista tylsiä ja ei paikallisia ns paikallisradioita.

  14. Onko jo Mediamonitorilla kertoa jotain tietoa näiden kahden toimiluvan hakijoista? Hakijoita todennäköisesti muitakin kuin ko. taajuuksilla nykyisin lähettävät toimijat. Alkaa olla vähissä hyvin ”häiriöttömästi” kuuluvat taajuudet joten pks-seudulla jotenka toivottavasti Järviradio saisi jatkaa nykyisellä taajuudella. Jotkut tilapäiset taajuudet on olleet sellaisia ettei ole saanut mitenkään kuulumaan häiriöttömästi kaikkialla alueella missä ko. taajuuden periaatteessa pitäisi kuulua.

  15. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    [quote name=”Maukka”]Onko jo Mediamonitorilla kertoa jotain tietoa näiden kahden toimiluvan hakijoista? Hakijoita todennäköisesti muitakin kuin ko. taajuuksilla nykyisin lähettävät toimijat.[/quote]

    Jos pitää arvio esittää, niin ainakin Järviradio tulee hakemaan toimilupaa Helsinkiin. Varmasti myös Finest FM:llä mietitään asiaa, koska asema toimii vakituisella taajuudella vain Porvoossa.

    On selvää, että monelle asemalle kelpaisi maan tärkein markkina-alue. Kaimax Media eli Bauer haluaa varmasti laajentaa vastikään luvan saaneen ”uuden” radiokanavan kuulumaan Helsingissä. Täysin uusi peluri eli Love FM Oy tuskin tyytyy vain sisämaan ja Oulun kaupunkitaajuuksiin. Onko puheradio Ravussa vielä virtaa, eli hakeeko sekin lupaa? Entä mitä aikoo tehdä Radio Musan taustatiimi? Tai haluaako Nordic Palvelu Oy haastaa Loopin pääkallopaikalla?

    Näitä kysymyksiä on tietysti kiva pyöritellä, mutta vastauksia niihin emme saa, ennen kuin taajuudet julistetaan julkiseen hakuun ja valtioneuvosto on nuijaansa kopauttanut. Hakijoita tulee sadan prosentin varmuudella olemaan enemmän kuin vapaita taajuuksia. Viestintävirasto jää lupapäätöksissä statistiksi.

  16. LoveFM vaikuttaa nettisivujen perusteella formaattiasemalta joka todennäköisesti soittaa samantyyppistä musiikkia kuin jo toimivat formaattiradiot soittavat. Puheosuudet samanlaisia kuin jo toimivilla asemilla.

    Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun suurin ongelma on että, kaikki tuntuu yrittävän kilpailla samoista kuulijoista siksi ei uskalleta erottua toisista.

    Kuuntelen paljon radiota nimenomaan perinteisestä radiosta myös yöaikaan ja samat biisit soi joka asemalla hyvin pitkälti. Järviradio ja usein myös YLE puhe erottuu joukosta edukseen.
    Myös Radio Helsingillä on joskus muusta tarjonnasta erottuvaa ohjelmaa. Mutta Puheella ja RHelsingillä on jo toimiluvat.

    Musa kyllä erottuu joukosta mutta onko riittävästi erilainen kuin esimerkiksi Nostalgia? Radio Rapu jo kauan aikaan ennen ula-lähetyksien lopettamista pyörittänyt samoja nauhoja nonstop. Ja onko suhteellisen vähän aikaa lähettänyt toimija hyvä ehdokas pitkäaikaisen toimiluvan saajaksi ettei tekis spinfm:ät.
    Nykyisen ohjelmiston voisi hyvin lähettää vaikka lähiradion kautta tai jos rahkeet riittää ostaa lähiradio tai muuten yhdistyä.

    Kun esimeriksi taas Järviradio on alkuperäisellä kuuluvuusalueella lähettänyt vuosia pitkäaikaisilla luvilla laaja kuuntelijakunta muodostunut niille alueille missä yhtäjaksoisesti lähettänyt.

    Hieman epäilen tätä SeaFM vaihtoehtoa vaikka ei se mahdotonta tietenkään ole vaikka hakisivatkin.