Paikallisradiot herättämään päättäjiä

kirjoittanut

kategoriassa

Paikallisia radioita edustava Suomen Radio- ja Viestintäjärjestö ry järjestää kansanedustajille infon paikallisradiotoiminnasta keskiviikkona 4. maaliskuuta. Tilaisuus radioidaan suorana useassa paikallisradiossa.  Järjestö haluaa herättää päättäjät turvaamaan pienten radioasemien toimintaedellytykset, joita nykyiset toimintatavat ja toimilupaehdot eivät turvaa.

Voimassa oleva toimilupapolitiikka ja lainsäädäntö eivät järjestön mielestä myöskään mahdollista uusien radiokanavien tuloa alalle.

– Päättäjien on aika herätä, koska tämä kehitys on johtamassa lopullisesti paikallisradiotoiminnan häviämiseen Suomessa. Vaadimme oikeudenmukaisia pelisääntöjä kaikille. Tulemme esittelemään tilaisuudessa oman vaihtoehdon paikallisradiotoiminnan kehittämiseksi ja elvyttämiseksi, sanoo järjestön puheenjohtaja Reijo Glad.

– Nykyisessä lainsäädännössä ei ole selkeää määritelmää paikallisradiotoiminnasta ja sen velvoitteista, mikä mahdollistaa lain ja toimilupaehtojen väljän tulkinnan sekä ketjuradioiden toiminnan näennäisinä paikkallisradioina. Sekava ja määrittelemätön tilanne johtaa alan toimijat eriarvoiseen ja epäterveeseen kilpailutilanteeseen, Glad jatkaa.

Suomen Radio- ja Viestintäjärjestö on perustettu vuonna 2012.

Mediamonitori

{jcomments off}