Kajauksen tähtäin Kuopiossa ja uudessa radiossa

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Kajaus -logoRadio Kajaus tavoittelee taajuuksia Kuopiosta ja Kajaanista. Radio Kajaus Oy on jättänyt liikenne- ja viestintäministeriöön lupahakemuksen, jolla yhtiö pyrkii kehittämään yksityisessä omistuksessa olevan radion kannattavuutta. Kuopion taajuuden 102,9 MHz liittämistä Kajauksen nykyiseen taajuuskokonaisuuteen yhtiö perustelee Pohjois-Savon ja Kainuun alueiden laajalla yhteistoiminnalla. Kajauksen lähetys ei kuulu kunnolla Kuopioon asti.

Kajaanin taajuudelle 88,8 MHz Radio Kajaus on valmis perustamaan nuorempaa kuulijakuntaa tavoittelevan radiokanavan. Radio Kajauksen ohjelmisto on suunnattu keski-ikäisille ja varttuneille kuuntelijoille.

Nykyistä radioasemien välistä kilpailua Radio Kajaus pitää Kuopion ja Kajaanin alueille vaikeaksi. Molemmilla alueilla kuuluu runsaasti radiokanavia, eikä varsinkaan Kainuu ole Kajauksen mielestä tarpeeksi kannattavaa aluetta liian monelle keskenään kilpailevalle radioyhtiölle. Kajaus toivookin lupahakemuksessaan, että paikallisradiotaajuuksien pelinappulat myönnettäisiin mieluiten jo toiminnassa oleville yksityisomisteisille radioille.

Kajaanin taajuutta hakee peräti seitsemän hakijaa. Sama määrä yhtiöitä kaipaa lupaa Kuopion taajuudelle. Uudet toimiluvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun.

Mediamonitori