Esan kiikarissa kolmas radio Lahteen

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Voima -logoMediatalo Esa tavoittelee Radio Voimalle ja Iskelmä Lahdelle uutta sisarasemaa, joka täydentäisi mediakonsernin alueellista tarjontaa. Sanomalehti Etelä-Suomen Sanomia kustantavan Esan Kirjapaino Oy:n tähtäimessä on saada toimilupa taajuudelle 102,0 MHz. Lupa on ollut haettavana syksyn täydennyskierroksella. Lähetykset alkavat puolen vuoden kuluessa luvan voimaantulemisesta.

Esa hakee lupaa aktiiviselle aikuisväestölle paikallista sisältöä tarjoavalle paikallisradiolle. Mukana ohjelmantuotannossa on muun muassa paikallisia kansalaisjärjestöjä ja mahdollisesti liike-elämää. Toimintaa voidaan pyörittää myös kumppanina jonkin toisen radioyhtiön kanssa, lupahakemuksessa todetaan. Taajuudelle säädetty 200 watin lähetysteho mahdollistaa noin 155 000 kuuntelijan tavoittamisen.

Toimilupaa Lahteen hakevat myös SBS Discovery Radio Oy ja Spin Media Oy.

Mediamonitori