Westsound kokeilee AM-lähetyksiä

kirjoittanut

kategoriassa

Suomeen perustetaan kokeilumielessä uusi AM-radioasema elokuun aikana, kun radio- ja äänipalveluja tuottava Komsitek Ky aloittaa lähetykset Hämeenkyröstä. Westsound AM -nimellä lähettävä radioasema hyödyntää keskipitkiä ja lyhyitä aaltoja. Viestintävirasto on myöntänyt Komsitekille neljä taajuutta, joilla yhtiö voi lähettää 50 watin lähetysteholla. Radiolupa on voimassa lokakuun loppuun.

Westsound AM saa lähettää Pirkanmaalle varatulla keskiaaltotaajuudella 729 kHz. Sen lisäksi lähetyslupa oikeuttaa käyttää taajuuksia 3960, 7230 ja 25760 kHz. Yrittäjä Pasi Komsi kertoo, että tarkoituksena on lähettää keskiaalloilla mahdollisesti ympäri vuorokauden. Lyhytaalloilla lähetyksiä voidaan lähettää vuorokaudenajan mukaisesti vuorotellen taajuuksilla 3960 ja 7230 kHz. 11 metrin aaltoalueella eli taajuudella 25760 kHz saatetaan lähettää AM:n lisäksi SSB-lähetyksiä.

– Kokeilut liittyvät liikenne- ja viestintäministeriöön jättämääni lausuntoon, jossa ilmaisin kiinnostukseni useisiin eri taajuuksiin keskiaalloilla ja lyhytaalloilla. Mitään suurta en ole perustamassa, vaan minulle riittää pieni radioasema, Komsi täsmentää.

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi radioyhtiöiltä lausuntoja Suomen vapaana olevista AM-taajuuksista. Lausunnon jätti määräaikaan mennessä myös kolme ulkomaista tahoa. Toistaiseksi taajuuksia ei ole julistettu haettavaksi. Komsitekin lupa onkin tilapäinen.

Mediamonitori


Kommentit

22 vastausta artikkeliin “Westsound kokeilee AM-lähetyksiä”

  1. Matti Ponkamo avatar
    Matti Ponkamo

    Pinta-aaltona Hämeenkyröstä Naantaliin, pannaan tarkkailuun.

  2. Kuuntelija avatar
    Kuuntelija

    ”Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi radioyhtiöiltä lausuntoja Suomen vapaana olevista AM-taajuuksista.”

    Liekö tuommoinen lausuntopyyntö missä ollut?

  3. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    [quote name=”Kuuntelija”]”Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi radioyhtiöiltä lausuntoja Suomen vapaana olevista AM-taajuuksista.”

    Liekö tuommoinen lausuntopyyntö missä ollut?[/quote]

    http://www.lvm.fi/lvm-mahti-portlet/download?did=124886

  4. Nyt perjantai iltana kuuluu taajuudella 3960kHz ilmeisesti Radio Gramoxin ohjelmaa, kohtuu vahva signaali täällä Raisiossa, hieman kuitenkin feidailee.

  5. Hmm, vaikuttaa tulevan heikosti tännekkin S7 häiriöiden läpi, siis tänne Kempeleeseen!

  6. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    Mukavaa, että tällainen asema on olemassa. Tällä hetkellä taajuudella releoidaan Radio Gramoxia.

  7. Birger avatar

    Heikko ja feidava signaali tänne Taalintehtalle.

  8. Reijo Liljedahl avatar
    Reijo Liljedahl

    Hämeenlinnassa kuuluu päivällä jotenkuten jopa Sony ICF-2010:lla sen omalla piiskalla, välillä feidaa kuulumattomiin. Varsinaiset kuunteluantennit on vielä ukkoselta piilossa. 75 metriä on oikein hyvä kotimaan päiväbandi, syksyn myötä kuuluu koko päivän.

  9. Marko avatar

    Tampereen eteläpuolella tämä 3.96 kuului yöllä heikosti/joten kuten (max S=3…4) 11 metrin dipolilla (parempaa SW-antennia ei tarjolla). Gramoxia tosiaan vasta releoi. 106.8 tietenkin hyvä kuuluvuus kun FM-lähetin on vain reilun 5 km päässä. Odotellaan Westsound AM:n omaa ohjelmasisältöä…

  10. Jouni avatar

    Helsinkiinkin kuuluu 3960kHz piiskalla, tosin heikosti. Feidailee olemattomiin ja välillä vahvaksikin.

  11. Mikael avatar

    3960kHz kuuluu Kruunupyyhyn S5-S9+10dB
    Vastaanottimena Satellit 750+lanka

  12. Jouni K avatar
    Jouni K

    Tervakoskelle 3960 kHz kuuluu nyt hyvin, S8-S9+30. NRD535D + 70 m:n lanka. Muilla taajuuksilla ei mitään.

  13. Rariojaska avatar
    Rariojaska

    Nyt vain kantoaaltoa 3960kc:llä 😮

  14. Autoilija avatar
    Autoilija

    Kiva olisi tietää lähettimen antenni ja sen korkeus…

    https://www.youtube.com/watch?v=nsGjkzN5eiE&list=UUe6sTvvxhEEOqIpeZcNnuDQ

  15. Jarkko K avatar
    Jarkko K

    3960kHz kuuluu Kuopioon hyvin windom antennin kanssa Icom-7400.

  16. Timppa avatar

    Tulee Siuroon tuutin täydeltä ja musa on erinomaista…
    Hieno juttu tämä AM!

  17. Yyteriin kajahtaa 59+20.

  18. Heikki Sivonen avatar
    Heikki Sivonen

    Kuuluu Haminassakin, tosin s3-s5, 15 metrin langalla.

  19. Asko Jukunen avatar
    Asko Jukunen

    3960 kHz kuuluu hyvin Ylä-Savossakin, Sukevalla Tescun PL-360 maailmanradiolla ja sadan metrin langalla. Feidailee

  20. Hyvä Pasi
    Kaikki teknillinen radiokokeilu ja -kokemus saattaa olla joskus yhteiseksi eduksi
    3960 KHz.
    2014-10-24 Espoossa keskipäivän jälkeen.
    150yV – 500yV/75ohm vastaanottimen sisäänmenossa.
    Nopeita feidauksia tasolle 12yV – 50yV/75ohm.

  21. OH8MXJ Pekka avatar
    OH8MXJ Pekka

    Eilen kaivoin varasosta esille vanhan DX-kuuntelu radion Lafayette HA-600A:n ja virittelin siihen n. 30m pitkän ulkoantennin vaakaan. Ruuvasin sen taajuudelle 3.960mHz ja AM modulaatio. Asema kuului aamulla oikein hyvin 58 raportilla, mutta nyt puolen päivän aikaan singnaali oli kelien vuoksi tippunut lähes kuulumattomiin Nivalassa.

    Kiitos pojat mukajasta harrasuksesta.
    Joluterveisin: Kiinnostunut kuuntelja pohjanmaalta.

  22. Urho Hoikkanen avatar
    Urho Hoikkanen

    Hyvin kuuluu 400 metrin lankaan tänne Rautalammille 😆 Tulisipa muutakin kuin tuota Gramoxia. Hienoa että saadaan näitä asemia lyhyille aalloille!