Radio Reaktori näkyy ja kuuluu kuukauden

kirjoittanut

kategoriassa

Reaktori-logoHelsingin ammattikorkeakoulu Stadian jokakeväinen Radio Reaktori aloittaa kuukauden kestävän toimintansa perjantaina. Radio Reaktoria toimittavat Stadian radio- ja televisioilmaisun opiskelijat. Reaktori kuuluu pääkaupunkiseudulla taajuudella 100,0 MHz. Lähetyksiä voi kuunnella myös netin kautta. Lisäksi Welhon kaapeliverkossa näkyvä DINA-kanava välittää ääntä ja kuvaa Reaktorin studiosta viisi tuntia päivässä.

Päävastuu Radio Reaktorin ohjelmanteosta on radio- ja tv-ilmaisun toisen vuosikurssin opiskelijoilla, mutta projektissa on mukana myös ensimmäisen vuosikurssin oppilaita sekä aikaisempina vuosina radiota tehneitä opiskelijoita. Verkkoviestinnän ja kulttuurituotannon opiskelijoita on ollut suunnittelemassa radion sivuja ja markkinointia.

Reaktori suuntaa ohjelmansa 18-28-vuotiaille pääkaupunkiseutulaisille. Ohjelmiston pääpaino on päivälähetyksissä, jotka alkavat aamulla kello seitsemän. Ilta- ja viikonloppuohjelmissa on muun muassa musiikin erikoisohjelmia.

– Toimitus tuottaa päivälähetyksiä ohjelmablokeissa, joilla on omat aihepiirinsä. Iltaohjelmia toimittajat tekevät oman mielenkiintonsa mukaan. Tänä vuonna kaikilla toimittajilla on viimevuotista radiota tarkemmat vastuualueet, oppilaspäätoimittaja Kerkko Laakso kuvailee.

Radio Reaktorin musiikkivalinnat noudattavat Laakson mukaan ”menevää ja sielukasta” linjaa. Päivisin pääpaino on kaikessa trendikkäässä musiikissa indie-rockista katu-uskottavaan räppiin. Nuorta kohderyhmää tavoitellaan myös STT:n uutisilla, joista Reaktori-toimitus poimii kiinnostavimpia aiheita. Laakso sanoo, että tavoitteena on tarjota muutakin kuin viihdeuutisia.

– Aloimme suunnitella tämän vuoden radioprojektia luokan kesken jo lokakuussa, mutta virallinen koulutus radiota varten alkoi tämän vuoden alussa. Vaikka kiirettä on välillä ollutkin, niin kaiken pitäisi olla kunnossa perjantaina, Laakso vakuuttaa.

Radion ohjelmia voi kuunnella ympäri vuorokauden 18. toukokuuta asti. Nettiradioon mahtuu kerrallaan vain 50 kuuntelijaa, mutta oppilaitosten kanssa yhteistyötä tekevä DINA-kaapelikanava lähettää radiostudiosta kuvaa ja ääntä päivittäin. Lisäksi Reaktorin kotisivuilta voi seurata studiotyöskentelyä kahden nettikameran välityksellä.

Hukala.net