Beatles valtaa radion keskiviikkona

kirjoittanut

kategoriassa

Radion merkitystä tiedotusvälineenä korostetaan keskiviikkona 13. helmikuuta, kun kaikki Suomen radioasemat välittävät saman viestin kuuntelijoilleen. Unescon julistaman Maailman radiopäivän tempaus toteutetaan kello 9.10. Yhteinen viesti alkaa The Beatlesin kappaleella All You Need Is Love. Radiopäivässä ovat mukana niin Ylen kanavat kuin yksityiset radiot.

Unescon World Radio Dayn tavoitteena on tuoda esiin radion merkitystä kaikkialla maailmassa, ja edistää radionkuuntelun mahdollisuuksia. Maailmassa on noin miljardi ihmistä vailla tilaisuutta kuunnella radiolähetyksiä. Monissa kehitysmaissa radio on hinnaltaan ylivertainen tiedon ja viihteen välittäjä televisioon tai lehtiin verrattuna.

Suomessa Maailman radiopäivä muistuttaa radion olevan edelleen varteenotettava viestintäväline. Suomen ensimmäiset yleisradiolähetykset lähetettiin 90 vuotta sitten marraskuussa 1923.

Radiotoimiala on lähettänyt Maailman radiopäivästä yhteiskirjeen kansanedustajille.

Maailman radiopäivä

Radio on edelleen merkittävä tiedon ja viihteen välittäjä, muistutetaan Maailman radiopäivänä. Kuvassa Timo Järvenpää Radio Porin studiossa (Kuva: Tero Toivonen).

Mediamonitori – Yle, RadioMedia


Kommentit

5 vastausta artikkeliin “Beatles valtaa radion keskiviikkona”

  1. ”Tahdittomat” eli nämä biitlesit eivät kaikkien kanavien formaatteihin vaan yksinkertaisesti mitenkään sovi. Ainakin kaksi sellaista – ehkä kolmekin, tulee heti mieleen. 8)

    Toivottavasti asianomaiset kanavat pitävät pintansa, eivätkä sorru vouhotuksiin, jotka vesittäisivät niiden omaa ideaansa 🙂

    WRD sinänsä ideana muuten hyvä, kunhan se vaan toteutettaisiin asiallisemmin.

  2. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    En tiedä, ketä lopulta palvelisi fundamentalistinen suhtautuminen radiopäivään, jonka tarkoitus on nostaa esille myös meitä heikommassa asemassa olevien mahdollisuus saada tietoa ja viihdykettä radiosta.

  3. Fundamentalistisuuden yhteyttä tähän Radio Day asiaan en näe mitenkään, ja uutisen mukaan maailmassa olisi siis vielä noin miljardi heikommassa asemassa olevaa ihmistä, joilla ei siis olisi vielä nykypäivänäkään mahdollisuutta kuunnella radiota. Ehkä länsimaisesta näkökulmasta katsottuna kuulostaa oudolta, kun meikäläisittäin radion ohi ovat ajaneet jo merkityksellisyydessä TV ja Internet, ja viimeisimpänä aaltona kaikenlainen mobiilimedia. Kas tässä ajateltavaa!! Tahdittomuus on tässä asiassa vaan silkkaa tahdittomuutta 😆

  4. t.imppa avatar

    Radio Nostalgia Lahti 99,1 Mhz, ei ollut tässä mukana, vaan ”normaali” lähetys kuului, kun muut asemat lähettivät yhteislähetystä.

  5. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    Ahvenanmaalla radiopäivän tiedotteesta ei oltu kovin mielissään. Ålands Radio & TV Ab:n toimitusjohtaja [b]Pia Rothberg-Olofsson[/b] kertoo sanomalehti Ålandin tämänpäiväisessä numerossa, että heille ei ollut kerrottu tapahtumasta.

    Rothberg-Olofsson pitää keskiviikon tempausta kyseenalaisena, sillä siinä käytettiin samaa RDS-järjestelmää, jolla jaetaan hätätiedotteita. Hänen mukaansa Ålands Radion lähetys katkesi yhdeksän minuutin ajaksi, mutta Smedsbölen radioaseman teknikko oli onnistunut sammuttamaan mannermaalta tulleen lähetteen.

    Rothberg-Olofssonia kismittää myös se, heiltä vietiin oikeus itse päättää siitä, mitä maakunnan radiossa lähetetään. Toimitusjohtaja sanoo olleensa yhteydessä Yleen ja painottaa, ettei tällaista saisi enää tapahtua.

    Melkoisen iso myrksy vesilasissa on siis menossa, mutta onhan tuossa kommentoinnissa tietty kiistattomuuskin: RDS pitäisi rauhoittaa hätätiedotteiden välittämiselle. Liiallinen ”kikkailu” johtaa lopulta siihen, että todelliset hätäsanomat hukkuvat ns. humpuukiin. Olisiko ensi kerralla syytä jakaa jokaiselle suomalaisradiolle tiedosto, jossa Kansainvälisen radiopäivän tiedote on valmiina. Jokainen radio voi sitten miettiä oman strategiansa mukaisesti, onko tähän tempaukseen tarpeellista lähteä mukaan. Ajatushan on hyvä, toteutus kaipaa petraamista.