Radio Musa ääneen viidettä kertaa

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Musa -logoViidennen tuotantokauden keskiviikkona 13. helmikuuta aloittava Radio Musa palauttaa jälleen musiikin ehdoilla toimivan paikallisradion Pirkanmaalle. Radio Musa alkaa soittaa iskelmäpainotteista musiikkia keskiyöllä taajuudella 88,7 MHz. Lähetykset jatkuvat 12. toukokuuta saakka. Kanava tarjoaa musiikin ohella STT:n uutisia, viihdeuutisia, artistihaastatteluja, menovinkkejä ja päivän studiovieraita. Ohjelmistossa on myös uusia tulokkaita, kuten Meiräm Musa ja Nääsviisasten kerho, jota juontaa televisiosta tuttu Tuomo Kaminen.

Radio Musan taajuudella lähetyksiä ovat tekemässä viihdeuutisista vastaava Kari Helopaltio, artistihaastatteluja toimittava radiokonkari Lasse Finska, muusikko Seppo Tammilehto, liikenneohjelmia toimittava liikenneopettaja Arto Grönroos ja kulttuuriohjelmaa toimittava Aulikki Järvinen-Nummi. Radion ohjelmatoiminnassa ovat vahvasti mukana myös radion omistajat Aija ja Pentti Teräväinen. Ohjelmistossa on kevään aikana luvassa Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukion oppilaiden tekemiä juttuja. Radiotyön kurssin opiskelijat raportoivat muun muassa tämän viikon penkkaripäivän ja vanhojenpäivän tapahtumista.

Kolmen kuukauden ajan lähettävä Radio Musa uskoo tavoittavansa paljon sellaisiakin kuuntelijoita, jotka eivät muita radiokanavia kuuntele. Aseman musiikkivalikoima on laaja, mikä poikkeaa muiden kaupallisten radioiden tarjonnasta.

Tilapäinen radiotoiminta antaa alan toimijoille mahdollisuuden kokeilla siipien kantavuutta. Pentti Teräväisen mukaan on mahdollista, että Radio Musa hakisi jossain vaiheessa pysyvämpää lupaa.

Radio Musan studio helmikuussa 2013

Radio Musan lähetykset alkavat 13.2.2013 Pentti ja Aija Teräväisen kotistudiosta (Kuva: Discopress Oy).

Mediamonitori


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Radio Musa ääneen viidettä kertaa”

  1. Timo Saha avatar
    Timo Saha

    🙂 Tätä on taas odotettu koko talven,
    vihdoin saa kuulla jälleen kunnon musiikkia.

  2. Aulikki Järvinen-Num avatar
    Aulikki Järvinen-Num

    😆 Hyvältä kuulostaa tänne kotiin! Minäkin palaan Kulttuurikulman kanssa kuuluville, kunhan tilanteet sallivat. Terveisiä kuulijoille ja iloist akevän odotusta Musan parissa! viihdytään. Minäkin kuuntelen.