Joulukuussa 2017 myönnettyjen radiolupien käyttöönotto

kirjoittanut

kategoriassa

Viestintävirasto ja valtioneuvosto myönsivät radion ohjelmistolupia 12 luvanhakijalle joulukuussa 2017. Luvat ovat voimassa 28.12.2017-31.12.2019. Luvansaajien on aloitettava lähetystoiminta myönnetyillä taajuuksilla kuuden kuukauden kuluessa luvan voimaantulemisesta eli 28.6.2018 mennessä. Luvanhakijat voivat hakea lisäaikaa aloitukselle, joilloin asiasta päättää Viestintävirasto.

Osa joulukuussa luvan saaneista asemista on aloittanut lähetykset ja suurin osa on jo saanut radiotaajuuden käyttöluvan Viestintävirastolta. Jotkut asemat odottavat edelleen teknistä radiolupaa, jota ilman lähetyksiä ei voi aloittaa. Viestintäviraston on suoritettava radiolähettimen käyttöönottotarkastus ennen lähetystoiminnan alkamista, joten osa asemista odottaa edelleen kyseistä tarkastusta. Mediamonitorin radioasemilta keräämien tietojen perusteella touko-kesäkuun vaihteessa ja kesäkuun puolivälin tietämissä on odotettavissa runsaasti käyttöönottotarkastuksia.

Oheiseen taulukkoon on merkitty kaikki luvansaajat toimiluvanhaltijan mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Listalla ovat luvanhaltijan lähettämä ohjelmisto, lähettimen sijaintipaikkakunta, lähetystaajuus sekä tiedot siitä, onko Viestintävirasto myöntänyt teknisen radioluvan ja onko lähetin aloittanut lähetykset. Lisätietoa-osioon on merkitty asemien alkuperäiset, radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan merkityt paikkakunnat, joihin luvanhaltijat ovat voineet hakea muutoksia Viestintävirastosta. Lisätieto-osiossa mainitaan myös, jos alkuperäinen taajuuskokonaisuus on vaihtunut vuoden 2018 aikana. Esimerkiksi Alueradiot Sastamalan alkuperäinen lupa Loimaalle myönnettiin Hämeenlinna-taajuuskokonaisuuteen. Taajuuskokonaisuudeksi on sittemmin vaihdettu Hämeenlinna 2.

Listaa päivitetään sitä mukaa kun asemat aloittavat lähetyksiä. Lisätietoa-osioon merkitään tarvittaessa tieto Viestintäviraston luvanhaltijalle myöntämästä lisäajasta radiotaajuuden käyttöönotossa sekä mahdolliset ohjelmistolupien raukeamiset. Listan tämänhetkinen päivitys on tehty 27.6.2018.

Luvanhaltija Ohjelmisto Kunta Taajuus (MHz)
Radio-lupa 
Aloitus
Lisätietoa
Alueradiot Sastamala Oy Radio City Forssa Ypäjä 88,6 Kyllä Kyllä Alkuperäinen paikkakunta taajuussuunnitelmassa Loimaa; alun perin taajuusnipussa ’Hämeenlinna’
Bauer Media Oy Iskelmä Iisalmi Iisalmi 90,5 Kyllä Kyllä  
Bauer Media Oy Iskelmä Kajaani Kajaani 105,2 Kyllä Kyllä  
Bauer Media Oy Radio City Vaasa Vaasa 100,7 Kyllä Kyllä  
Businessradio Finland Oy Business FM Oulu 90,9 Kyllä Kyllä  
Businessradio Finland Oy Business FM Ylöjärvi 106,8 Kyllä Kyllä Alkuperäinen paikkakunta taajuussuunnitelmassa Tampere
Järviradio Oy Järviradio Jämsä 107,5 Kyllä Kyllä Alkuperäinen paikkakunta taajuussuunnitelmassa Keuruu
Järviradio Oy Järviradio Kouvola 91,0 Kyllä Kyllä  
Järviradio Oy Järviradio Pori 95,4 Kyllä Kyllä  
Kaimax Media Oy Radio SuomiRock Joensuu 106,0 Kyllä Kyllä  
Kaimax Media Oy Radio SuomiRock Kajaani 100,5 Kyllä Kyllä  
Kaimax Media Oy Radio SuomiRock Mikkeli 98,9 Kyllä Kyllä  
Kaimax Media Oy Radio SuomiRock Pihtipudas 101,3 Kyllä Kyllä  
Kaimax Media Oy Radio SuomiRock Ypäjä 91,0 Kyllä Kyllä Alkuperäinen paikkakunta taajuussuunnitelmassa Loimaa
Kristillinen Media Oy Radio Dei Raahe 95,2 Kyllä Kyllä  
Kuunappi Oy Radio Classic Seinäjoki 107,4 Kyllä Kyllä  
Kuunappi Oy Radio Classic Ulvila 104,8 Kyllä Kyllä Alkuperäinen paikkakunta taajuussuunnitelmassa  Pori
Mediatakojat Oy HitMix Joensuu Joensuu 89,6 Kyllä Kyllä  
Mediatakojat Oy HitMix Lahti Lahti 88,2 Kyllä Kyllä  
Mediatakojat Oy Helmiradio Mikkeli Mikkeli 95,0 Kyllä Kyllä  
Mediatakojat Oy HitMix Oulu Oulu 95,5 Kyllä Kyllä  
Mediatakojat Oy Helmiradio Rovaniemi Rovaniemi 104,5 Kyllä Kyllä  
Mediatakojat Oy HitMix Vaasa Vaasa 95,6 Kyllä Kyllä  
Patmos Lähetyssäätiö Radio Patmos Kokkola 101,3 Kyllä Kyllä  
Patmos Lähetyssäätiö Radio Patmos Kuopio 102,6 Kyllä Kyllä  
Patmos Lähetyssäätiö Radio Patmos Mikkeli 105,4 Kyllä Kyllä  
Patmos Lähetyssäätiö Radio Patmos Savonlinna 94,4 Kyllä Kyllä  
Radio Kajaus Oy   Iisalmi 105,4 Ei Ei aloita Yhtiö luopunut taajuudesta
Radio Kajaus Oy Aito Kajaus Jyväskylä 104,0 Kyllä Kyllä  
Radio Kajaus Oy   Kajaani 102,1 Ei Ei aloita Yhtiö luopunut taajuudesta
Radio Kajaus Oy Aito Kajaus Länsi Lapua 91,5 Kyllä Kyllä Alkuperäinen paikkakunta taajuussuunnitelmassa Seinäjoki
Radio Kajaus Oy Aito Kajaus Länsi Parkano 103,6 Kyllä Kyllä  
Radio Kajaus Oy Aito Kajaus Pietarsaari 107,8 Kyllä Kyllä  
Radio Kajaus Oy Aito Kajaus Pihtipudas 91,8 Kyllä Kyllä  
Radio Kajaus Oy Aito Kajaus Raahe 98,9 Kyllä Kyllä  
Sanoma Media Finland Oy   Porvoo 90,8 Ei Ei aloita Yhtiö luopunut taajuudesta
Sanoma Media Finland Oy Loop Rauma 106,7 Kyllä Kyllä  
Sanoma Media Finland Oy Radio Rock Savonlinna 100,0 Kyllä Kyllä  
Suomen Lähiradiot Oy Radio Sandels Kuopio (Tahko) 98,5 Ei Ei Viestintävirasto myöntänyt lykkäystä aloitukselle
             

 

 Aiheesta muualla: Radioasemat Suomessa (Viestintävirasto)