Mediamonitori julkaisee koosteen vuoden 2016 aikana voimassa olevista radioluvista. Taulukkomuotoisessa luettelossa on mainittu kaikki vähintään yhden watin teholla lähettävät radioasemat, joille Viestintävirasto on myöntänyt lyhytaikaisen radioluvan.Tehdasalueille, tunneleihin ja parkkihalleihin tarkoitettuja radiolupia ei ole mainittu tässä luettelossa. Taulukko perustuu Viestintäviraston julkaisemiin lupatietoihin. Taulukossa mainittu asema ei välttämättä lähetä lainkaan, vaikka sen lupa olisikin voimassa.

Taulukossa asemat on lajiteltu aihepiireittäin ja eri osioissa noudatetaan paikkakuntakohtaista aakkosjärjestystä. Ensimmäisenä ovat media-alan opetusta antavien oppilaitosten radioluvat. Niitä seuraavat urheilutapahtumien radiot (usein kenttäkuulutukseen liittyvät radioluvat ja raviradiot). Näiden jälkeen taulukossa ovat muut lyhytaikaiset asemat (mm. kesäradiot ja muut enintään kolme kuukautta lähettävät asemat).Taulukon loppuosassa on mainittu osavaltakunnalliset asemat, kuten Jouluradio ja Kesäseuraradio.

Tässä luettelossa ovat vain lyhytaikaisella luvalla lähettävät asemat. Yleisradion kanavat ja vuoden 2019 loppuun voimassa olevilla ohjelmistoluvilla lähettävät asemat sekä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen myöntämillä ohjelmistoluvilla toimivat radiot ovat Mediamonitorin Taajuuslistalla.

Paikkakunta

Asema Taajuus
(MHz)
Teho (W)
Lupa-aika Luvanhaltija
Oppilaitosradiot / opiskelijaradiot
         
Espoo Radiodiodi 107,4 50 9.4.-1.5.2016 Walpurinaikaisen radiotoiminnan tuki Walpuri ry
Helsinki Kaupunkiradio 102,0 400 22.2.-21.5.2016 Helsingin kristillisen opiston säätiö
Helsinki Radio Trombit 107,4 100 7.3.-8.4.2016 Helsingin Evankelisen Opiston Säätiö
Mynämäki Radio Taajama 104,2 200 25.10., 30.11. & 13.12.2016 Mynämäen kunta / Mynämäen lukio
Oulu Rattoradio 98,1 500 13.-30.4.2016 Rattoradio ry
Ranua Opistoradio 94,8 50 1.2.-31.3.2016 & 1.12.2016-28.2.2017 Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry
Rovaniemi Radio Säteily 100,4 50 23.3. & 29.3.-19.4.2016 Lapin yliopiston taideaineiden opiskelijat TAO ry
Rovaniemi Radio Säteily 104,4 50 17.11.2016 Lapin yliopiston taideaineiden opiskelijat TAO ry
Tampere Rakkauden Wappuradio 101,6 200 11.-30.4.2016 Wappuradion Tuki ry
Urheilu / raviradiot / harraste          
Raviradiot          
Forssa Radio Pilvenmäki 89,5 5 26.8.2016-25.8.2017 Forssan Seudun Hippos ry
Joensuu Joensuun raviradio 98,4 5 5.4.2015-4.4.2016 Joensuun Ravirata Oy
Jyväskylä Killerin raviradio 90,5 5 21.9.2015-20.9.2016 & 26.9.2016-25.9.2017 Keski-Suomen Ravirata Oy
Kajaani Kajaanin raviradio 88,0 5 7.-8.5.2016 & 24.5.2016 SV-Sound
Kalajoki Raviradio 98,0 10 24.-28.8.2016 SV-Sound
Kauhava Kauhavan raviradio 89,1 20 24.-25.6.2016 Viiking Musiikki Oy
Kaustinen Kaustisen raviradio 92,4 10 Yksittäisiä lupapäiviä 8.1.-18.12.2016 EP Sound Service
Kokemäki Kokemäen raviradio 99,7 10 11.-27.6.2016 Sataravi Oy
Kouvola Kouvolan raviradio 95,2 25 9.-15.8.2016 Audiokymi Oy
Mikkeli St Michel 88,2 10 15.-17.7.2016 Taustamarkkinat Oy
Oulu Oulun raviradio 97,7 5 16.11.2015-15.11.2016 & 16.11.2016-15.11.2017 Pohjolan Hevosystävät ry
Seinäjoki Seinäjoen raviradio 90,4 5 8.7.2015-7.7.2016 Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
Turku Kuninkuusravit 95,9 50 25.7.-1.8.2016 Turun Hippos ry
Turku Turun raviradio 89,3 5 1.1.-31.12.2016 Turun Hippos ry
Autourheilutapahtumat, tractor pulling -kilpailut & moottoriveneily
         
Asikkala Kiihdytyskisat 88,2 10 20.8.2016 FHRA Marketing Oy
Asikkala Kiihdytyskisat 105,5 10 4.6.2016 FHRA Marketing Oy
Eurajoki JM-kilpailu 89,1 25 2.-3.9.2016 Rauman Urheiluautoilijat ry
Eurajoki Radio SoMuRa 106,7 25 13.-15.5.2016 Rauman Urheiluautoilijat ry
Hanko Poker Run 102,8 50 5.-7.8.2016 JS Sound Group Oy
Heinävesi Heinäveden Vauhtiajot 95,1 5 27.8.2016 GURU Entertainment & Security Oy
Hirvensalmi Lehtikuusi JM-talvimestaruus 96,7 20 20.-21.2.2016 T:mi Tarkan Torvi
Honkajoki JM-kilpailut 95,0 25 26.-28.8.2016 & 30.9.-1.10.2016 Opo's Sound Oy
Honkajoki Radalle.com kisaradio 95,0 25 1.-3.7.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Honkajoki X30 kisaradio 95,0 25 17.-19.6.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Hyvinkää Radio SoMuRa 91,0 25 2.-8.5.2016, 12.-18.9.2016 & 3.-8.10.2016 Hyvinkään Urheiluautoilijat ry
Hämeenlinna Karting-kisaradio 98,7 15 13.8.2016, 19.-21.8.2016 & 9.-11.9.2016 Karting-Carb X-Pertti Oy
Hämeenlinna Radalle.com kisaradio 91,7 15 4.-5.5.2016, 19.5.2016 & 7.-8.10.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Joutsa JM-SM 105,3 30 1.-3.7.2016 T:mi Tarkan Torvi
Jyväskylä Neste Oil Rally 96,8 25 24.-31.7.2016 Reijo Ruosila
Jyväskylä Neste Oil Rally 98,7 25 24.-31.7.2016 Reijo Ruosila
Jyväskylä Neste Oil Rally 101,9 25 24.-31.7.2016 Reijo Ruosila
Jyväskylä Neste Oil Rally 104,1 25 24.-31.7.2016 Reijo Ruosila
Jämsä JMK Ralli 98,5 1 4.-5.3.2016 Autourheilukerho Jämsän Äijät ry
Kalajoki Kiihdytyskisat 98,0 20 23.-24.7.2016 FHRA Marketing Oy
Kalajoki Radio Bimmer 98,0 25 30.6.-3.7.2016 Joka Ohjelmat Oy
Kankaanpää Vauhdin Festivaali 89,1 10 11.-13.8.2016 Jari Leskinen Ky
Karkkila Future Cup 98,4 20 5.-8.5.2016 Humix
Kauhajoki IKH-Rallisprint 107,1 30 22.5.2016 T:mi Tarkan Torvi
Kauhava (Alahärmä) Tractor Pulling SM 89,1 50 3.7.2016 Ohjelmatoimisto Viihdehuiput Oy
Kauhava X30 kisaradio 89,1 10 19.-21.8.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Keuruu Jukojärvi Rallisprint 95,7 20 27.-28.8.2016 Ääni-Arska
Keuruu Keurustarvike Sprint 95,7 20 1.-3.7.2016 Ääni-Arska
Kitee Rallisprint 104,8 50 18.2.-24.4.2016 K-KUA Sport Oy
Konnevesi Jäärata-SM 101,9 5 5.-6.3.2016 Oy Noice Light Ltd
Kouvola FCC kisaradio 95,2 25 16.-17.7.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Kouvola SM-rallisprint 94,4 30 14.-15.10.2016 T:mi Tarkan Torvi
Kouvola X30 kisaradio 95,2 25 6.-8.5.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Kuopio Rallisprint 96,3 50 12.-13.2.2016 K-KUA Sport Oy
Kuopio (Tahko) Tahko Ralli 107,6 45 10.-13.3.2016 EP Sound Service
Kurikka (Jalasjärvi) Autourheilutapahtuma 107,1 30 13.-15.10.2016 La-Lo Point Oy
Kurikka (Jalasjärvi) JM-jäärata 103,6 30 6.-7.2.2016 La-Lo Point Oy
Kurikka Radalle.com kisaradio 103,6 10 16.-17.9.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Kurikka (Jalasjärvi) Talvi-JM 103,6 30 13.-14.2.2016 La-Lo Point Oy
Lahti X30 kisaradio 88,7 25 27.-28.5.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Laihia Laihian OP SM-rallisprint 103,6 30 24.-25.9.2016 T:mi Tarkan Torvi
Lapua Radalle.com kisaradio 91,8 10 2.-3.9.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Lapua SM-rallisprint 91,8 20 7.2.2016 T:mi Tarkan Torvi
Laukaa SJM 2016 karting 101,9 15 29.6.-3.7.2016 Keski-Suomen Mikrorata Oy
Laukaa X30 kisaradio 105,4 10 29.-31.7.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Leppävirta Rallisprint 100,6 50 2.-3.9.2016 K-KUA Sport Oy
Liperi EVK-liiga 89,6 20 17.-18.9.2016 Joensuun Urheiluautoilijat ry
Liperi Jokikone JM EVK 89,6 20 11.-12.6.2016 T:mi Tarkan Torvi
Loimaa (Alastaro) Kiihdytyskisat 92,3 20 20.-22.5.2016, 11.-12.6.2016, 7.-10.7.2016 & 2.-3.9.2016 FHRA Marketing Oy
Loimaa (Alastaro) Radalle.com kisaradio 92,3 25 12.-14.8.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Loppi HF Autohuolto Sprint 92,9 20 21.2.2016 Humix
Marttila Rallisprint OP-Marttila 88,5 20 31.1.2016 Humix
Nurmijärvi Etelän Autohuolto Rallisprint 97,2 20 9.-10.9.2016 Humix
Oulainen JM-SM 2016 106,8 30 12.-14.8.2016 T:mi Tarkan Torvi
Pello Nuuskakaira-JM 102,5 20 9.-10.9.2016 Ylitornion Urheiluautoilijat ry
Pello Poikkinaintisprint 102,5 20 6.1.2016 T:mi Tarkan Torvi
Pello 30. Poikkinaintiajot 102,5 20 14.-17.7.2016 T:mi Tarkan Torvi
Pieksämäki Kiihdytyskisat 96,8 20 13.-14.8.2016 FHRA Marketing Oy
Pieksämäki Radalle.com kisaradio 96,8 10 20.-24.7.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Pieksämäki Radio Big Wheels 96,8 20 12.-17.7.2016 Hugedelay Oy
Rovaniemi Santa's Future Cup 100,4 25 25.-27.8.2016 EventWorks Oy
Sastamala Enset Ralli 107,0 30 10.-11.6.2016 EP Sound Service
Seinäjoki (Ylistaro) Rallisprint 104,9 30 6.1.2016 EP Sound Service
Seinäjoki Vauhtiajot 102,4 30 3.-7.8.2016 Soundbros Oy
Somero Radio SoMuRa 92,9 25 16.-22.5.2016, 14.-19.6.2016, 5.-10.7.2016 & 27.9.-2.10.2016 Someron Urheiluautoilijat ry
Tampere (Teisko) Kardaanikunkku 107,1 20 23.-24.7.2016 T:mi Tarkan Torvi
Tampere (Kaanaa) Rallicross 107,1 25 8.-11.9.2016 MBP Production
Turku Radalle.com kisaradio 93,8 25 10.-11.6.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Tyrnävä Tractor Pulling SM 95,0 50 23.7.2016 Ohjelmatoimisto Viihdehuiput Oy
Veteli Asfalttikunkku 87,8 10 29.4.-1.5.2016 EP Sound Service
Veteli Radalle.com kisaradio 94,5 25 20.-21.5.2016 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Vihti Fixus Rallisprint 97,2 20 23.4.2016 Humix
Ylitornio (Aavasaksa) Rauta & Kone Nippeli JM 101,0 20 27.2.2016 T:mi Tarkan Torvi
Motocross / enduro / snowcross / moottoripyöräkilpailut ym.          
Alavus Motocross kisaradio 90,9 5 12.-14.8.2016 Suomen Crossi Tulokset
Forssa Enduro kisaradio 92,8 5 19.-20.5.2016 Suomen Crossi Tulokset
Hattula SM Cross Country kisaradio 91,7 5 23.4.2016 Suomen Crossi Tulokset
Heinola Motocross kisaradio 105,5 5 9.-12.6.2016 & 19.-21.8.2016 Suomen Crossi Tulokset
Hyvinkää Motocross kisaradio 91,0 5 2.-4.9.2016 Suomen Crossi Tulokset
Iisalmi Motocross kisaradio 105,4 5 18.-19.6.2016 Suomen Crossi Tulokset
Imatra Imatranajo 99,4 5 18.-21.8.2016 Suomen Crossi Tulokset
Imatra Motocross kisaradio 99,4 5 27.-28.5.2016 & 9.-11.9.2016 Suomen Crossi Tulokset
Karkkila Motocross kisaradio 98,4 5 15.-17.7.2016 Suomen Crossi Tulokset
Kauhava Snowcross kisaradio 91,8 5 29.-31.1.2016 Suomen Crossi Tulokset
Kitee Cross Country kisaradio 103,9 5 1.10.2016 Suomen Crossi Tulokset
Kotka Classic Motocross kisaradio 95,2 5 27.-28.5.2016 Suomen Crossi Tulokset
Kuopio Motocross kisaradio 96,3 5 20.-22.5.2016 Suomen Crossi Tulokset
Laitila Motocross kisaradio 89,4 5 23.4.2016 Suomen Crossi Tulokset
Loimaa Road Racing kisaradio 92,3 5 5.-7.8.2016 T:mi Mikko Lundahl
Orimattila Motocross kisaradio 88,2 5 2.-3.7.2016 Suomen Crossi Tulokset
Pori Motocross kisaradio 91,3 5 27.-28.8.2016 Suomen Crossi Tulokset
Rauma Endurocross kisaradio 89,1 5 6.-8.5.2016 & 3.-5.6.2016 Suomen Crossi Tulokset
Salo Motocross kisaradio 101,7 5 12.-13.8.2016 Suomen Crossi Tulokset
Siilinjärvi Motocross kisaradio 96,3 5 10.-12.6.2016 Suomen Crossi Tulokset
Sipoo Classic Motocross kisaradio 97,2 5 15.-17.7.2016 Suomen Crossi Tulokset
Sipoo Cross Country kisaradio 97,2 5 5.-6.8.2016 Suomen Crossi Tulokset
Säkylä Cross Country kisaradio 92,3 5 21.-22.10.2016 Suomen Crossi Tulokset
Tohmajärvi Endurokilpailu 103,9 50 26.-27.8.2016 K-KUA Sport Oy
Tornio Motocross kisaradio 101,3 5 8.-9.7.2016 Suomen Crossi Tulokset
Vantaa Motocross kisaradio 92,2 5 14.-15.5.2016 Suomen Crossi Tulokset
Vantaa Motocross kisaradio 105,0 5 16.-18.9.2016 Suomen Crossi Tulokset
Muu urheilu          
Espoo Espoon Rantamaraton 92,2 50 16.-18.9.2016 JS Sound Group Oy
Helsinki Yritysmaraton 2016 92,2 30 20.5.2016 JS Sound Group Oy
Kajaani Urheilutapahtumat 97,8 10 27.6.-9.9.2016 Kajaanin kaupunki / urheilutulosykikkö
Kruunupyy (Alaveteli) Maakuntaviesti 91,8 10 5.-6.1.2016 & 23.-24.1.2016 SV-Sound
Kuopio Puijon maailmancup 96,3 50 21.-24.2.2016 Taustamarkkinat Oy
Kuusamo Ruka Nordic 2016 96,5 40 22.-27.11.2016 Bluesounds Oy
Lahti Salpausselän MM-esikisat 88,7 40 16.-21.2.2016 Bluesounds Oy
Lappeenranta Jukolan viesti 107,1 45 18.-19.6.2016 EP Sound Service
Sulkava Sulkavan Suursoudut 105,8 40 5.-12.7.2016 Sulkava-seura ry
Turku Challenge Turku 95,9 30 12.-14.8.2016 Rolltone Oy
Turku Paavo Nurmi Marathon 95,9 50 1.-2.7.2016 JS Sound Group Oy
Turku Ruissalojuoksut 93,8 25 17.9.2016 JS Sound Group Oy
Vantaa Urheilutapahtumat 92,2 10 15.1.-15.3.2016 Vantaan kaupunki, liikuntapalvelut
Muut asemat          
Eckerö Radio Eckerö Linjen 101,2 25 Lupa voimassa 31.12.2018 saakka Eckerö Linjen Ab
Forssa Heinämessut 92,8 5 30.6.-3.7.2016 T:mi Pakama Riku Ylinen
Hankasalmi Radio Hami 105,4 500 4.-11.7.2016 Radio Hami ry
Hattula Lepaa 2016 91,7 5 9.-13.8.2016 T:mi Pakama Riku Ylinen
Hausjärvi (Ryttylä) Kansanlähetyspäivät 89,9 50 29.6.-3.7.2016 Soundbite Oy
Heinävesi Kirkastusjuhlat 95,1 40 29.-31.7.2016 Kansan Raamattuseuran Säätiö sr
Helsinki (Messukeskus) Erikoiskonventti 92,2 10 22.-26.2.2016 Jehovan todistajat
Helsinki (Messukeskus) Erikoiskonventti 97,1 2 22.-26.6.2016 Jehovan todistajat
Helsinki (Messukeskus) Erikoiskonventti 100,7 2 22.-26.6.2016 Jehovan todistajat
Helsinki (Messukeskus) Erikoiskonventti 107,9 2 22.-26.6.2016 Jehovan todistajat
Helsinki Finest FM 91,4 25 7.3.-14.4.2016 Finest Radio Oy
Helsinki Finest FM 91,4 50 15.7.-22.8.2016 Finest Radio Oy
Helsinki Finest FM 102,0 400 22.8.-14.10.2016 Finest Radio Oy
Helsinki Finest FM 107,4 100 15.1.-6.3.2016 Finest Radio Oy
Helsinki Finest Plus FM 91,4 50 15.4.-14.7.2016 & 21.11.2016-14.1.2017 Finest Plus FM
Helsinki Finest Plus FM 102,0 400 15.10.-20.11.2016 Finest Plus FM
Helsinki Finest Plus FM 107,4 100 23.11.2015-14.1.2016 Finest Plus FM
Helsinki Järviradio 103,1 200 8.11.2015-7.2.2016 Järviradio Oy
Helsinki Järviradio 105,8 100 8.4.-13.5.2016 Järviradio Oy
Helsinki Kiekkoradio 93,6 50 11.2.-10.5.2016 & 11.9.-10.12.2016 RK Entertainment Oy
Helsinki (Kamppi) Kiinalainen Uusivuosi 105,0 10 5.-7.2.2016 JS Sound Group Oy
Helsinki Körttiradio 107,4 100 1.-11.7.2016 Herättäjä-Yhdistys ry
Helsinki Monikulttuuri 105,8 100 19.12.2016-28.2.2017 Järviradio Oy
Helsinki Roll FM 105,8 100 15.10.-18.12.2016 Ari Rajala
Helsinki Roll FM 105,8 100 8.2.-7.4.2016 Roll-radiotuotanto
Helsinki Sambaradio 105,0 2 17.-19.6.2016 Sambakoulu Império do Papagaio ry
Helsinki Testilähetys 105,0 15 1.4.-31.5.2016 & 1.-15.6.2016 Digita Oy
Helsinki Yöradio 105,0 15 2.10.2015-1.1.2016 Kai Saarinen
Hämeenkyrö Tapahtumaradio 101,6 30 18.9.2016 Jari Viitala
Hämeenlinna Elomessut 101,3 5 11.-14.8.2016 T:mi Pakama Riku Ylinen
Hämeenlinna Radio SUN 98,7 200 1.11.2016-31.1.2017 Radio SUN Oy
Hämeenlinna (Evo) Roihuradio 107,9 100 18.-29.7.2016 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry
Ikaalinen Ikaalisten seurakunnan radio 106,4 50 25.-28.8.2016 Ikaalisten seurakunta
Joensuu OKR 2016 95,4 5 16.-19.6.2016 GURU Entertainment & Security Oy
Joutsa Yle Puhe 91,8 200 22.6.-31.7.2016 Yleisradio Oy
Jämsä Järviradio 91,5 500 1.5.-31.7.2016 & 1.12.2016-28.2.2017 Järviradio Oy
Jämsä Järviradio 106,6 500 1.-29.2.2016 Järviradio Oy
Jämsä Radio Autere 106,6 500 1.12.2015-31.1.2016 Storkivi Oy
Kaarina Testilähetys 93,8 200 1.4.-31.5.2016 & 13.-15.6.2016 Digita Oy
Kajaani Koiranäyttely 88,0 10 8.-10.1.2016 SV-Sound
Kajaani Kotiseutupäivät 90,0 10 5.8.2016 SV-Sound
Kajaani Tapahtumaradio 88,0 10 3.2.2016 SV-Sound
Kajaani Tapahtumaradio 90,0 10 7.8.2016 & 21.8.2016 SV-Sound
Kajaani Testilähetys 88,0 10 29.4.2016 SV-Sound
Kalajoki (Himanka) Himangan Rauhan Sana 101,7 20 5.-7.8.2016 Himangan Rauhan Sana ry
Kangasala Sanan Suvipäivät 106,8 40 15.-21.6.2016 Bluesounds Oy
Keuruu Radio Gospel 95,7 300 17.-26.6.2016 Iso Kirja ry
Kokkola Finlandssvenska Sång- och musikfesten 91,8 10 8.-12.6.2016 Oy Frontline Audio Ab
Kouvola (Kuusankoski) Kirkon äänentoisto 99,0 1 18.12.2016-17.12.2017 Kouvolan seurakuntayhtymä
Kuopio Aluekonventti 96,3 5 22.-26.6.2016 Jehovan todistajat
Kurikka (Jalasjärvi) Kulttuuriradio Jalasjärvi 107,1 30 1.-14.8.2016 & 26.-27.8.2016 La-Lo Point Oy
Lahti Ace Corner Radio 88,7 10 24.-29.8.2016 Ace Corner Finland Oy
Lahti Bassoradio 88,7 50 1.6.-31.7.2016 Oy Basso Media Ltd.
Lahti Kärsimystie 88,2 10 23.-26.3.2016 Taustamarkkinat Oy
Lahti Kärsimystie 97,1 10 23.-26.3.2016 Taustamarkkinat Oy
Lahti (Nastola) Pasiradio 88,2 50 1.12.2015-29.2.2016 & 1.-30.6.2016 Pasi Viheraho
Lahti Testilähetys 88,7 5 2.11.2016 Bright Finland Oy
Lahti (Nastola) Viihteellä 103,8 50 1.12.2015-29.2.2016 Toni Rönnberg
Lemi Lemin Kotiseuturadio 95,2 50 1.6.-31.8.2016 & 26.11.-31.12.2016 Lemin Kotiseutuyhdistys ry
Lempäälä Mansen Mörinät 97,5 25 31.3.-2.4.2016 Mastercom Oy
Lempäälä Mansen Mörinät 107,1 5 31.3.-2.4.2016 T:mi Pakama Riku Ylinen
Loviisa One Love Radio 106,0 50 31.8.-30.9.2016 Flavia Maldarizzi
Loviisa Radio Queen Loviisa 106,0 50 1.4.-30.6.2016 & 1.10.-31.12.2016 Fabio Putrino
Loviisa Superstereoradio 106,0 50 1.1.-31.3.2016 & 1.7.-30.9.2016 Flavia Maldarizzi
Muonio Tunturien kirkko 89,3 300 24.-26.6.2016, 15.-17.7.2016 & 5.-6.11.2016 Muonion seurakunta
Nurmes Hyvärilän Radio 87,9 50 1.8.-31.10.2016 Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä Oy
Oripää OKRA 91,0 10 6.-9.7.2016 Köyliön Telesähkö A. Varjus
Oulu Aluekonventti 91,6 5 22.-26.6.2016 Jehovan todistajat
Oulu Oulun Suurmessut 98,1 10 18.-21.8.2016 SV-Sound
Parikkala Drive in -elokuva 104,8 10 24.9.2016 K-KUA Sport Oy
Pieksämäki Radio Metallium 88,7 50 30.9.-27.10.2016 Patrick Hugh Slavin
Pieksämäki Radio Metallium 88,7 200 28.10.-29.12.2016 Patrick Hugh Slavin
Pori Pori Jazz 2016 91,3 4 8.-17.7.2016 Jari Leskinen Ky
Ranua Seuraradio 94,8 50 28.-31.7.2016 Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry
Rauma JouluRauma 97,3 1000 28.11.-26.12.2016 Marva Media Oy
Reisjärvi Seuraradio 89,6 50 9.-17.7.2016 Reisjärven Kristillinen Kansanopistoyhdistys ry
Riihimäki Erämessut 89,9 5 6.-13.6.2016 MagnumLive Oy
Riihimäki SCM Radio 100,8 50 1.11.2015-31.1.2016 & 1.6.-31.8.2016 Scandinavian Christian Mission SCM ry
Salo (Halikko) Radio Roihu 101,7 50 1.-8.7.2016 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry
Salo Vaijeriradio 101,7 50 1.2.-30.4.2016 Jorma Nurminen
Salo Vaijeriradio 101,7 50 1.11.2015-31.1.2016 & 1.9.-30.11.2016 Musiikkiyhdistys Salon Vaijerit ry
Sievi Körttiradio 87,8 300 7.-11.7.2016 Herättäjä-Yhdistys ry
Suonenjoki Suonenjoen Mansikkakarnevaalit 100,6 25 7.-10.7.2016 EventWorks Oy
Tampere (Pirkkahalli) Aluekonventti 107,1 10 22.-26.6.2016 Jehovan todistajat
Turku Finest Plus FM 95,9 200 10.5.-30.6.2016 Finest Plus FM
Turku Drive in -elokuva 95,9 5 10.9.2016 Jari Leskinen Ky
Turku Leijonaradio 95,6 100 1.2.-30.4.2016 Laama Nordic OÜ
Turku MyStation 95,6 100 1.11.2015-31.1.2016 & 1.5.-31.7.2016 Juha Vainio
Vaasa Drive in -elokuva 103,8 5 Useita lupapäiviä 13.8.-21.9.2016 Vaasan Seudun Matkailu Oy
Virrat Scandinavian Weekend Radio 94,9 1500 6.2.-2.4.2016, 4.6., 2.7., 6.8., 8.10., 5.11. & 3.12.2016 Vaihtoehtoisen radiotoiminnan tukiyhdistys ry
Osavaltakunnalliset erikoisradiot          
Jouluradio         Helsingin seurakuntayhtymä - Helsingfors kyrkliga Samfällighet / Toivontuottajat
Espoo   105,8 30 23.11.2015-7.1.2016  
Helsinki   102,0 400 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Hollola   88,7 100 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Hyvinkää   89,9 50 21.11.2016-9.1.2017  
Hyvinkää   107,3 50 23.11.2015-7.1.2016  
Hämeenlinna   91,0 200 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Joensuu   98,7 1000 23.11.2015-7.1.2016  
Joensuu   100,7 400 21.11.2016-9.1.2017  
Jyväskylä   98,7 500 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Kaarina   93,8 200 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Kouvola (Palomäki)   94,4 100 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Kuopio   96,3 1000 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Lappeenranta   101,3 50 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Lapua   102,4 500 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Lohja   107,9 100 21.11.2016-9.1.2017  
Mikkeli   102,4 1000 21.11.2016-9.1.2017  
Oulu   91,6 500 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Rovaniemi   90,0 1000 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Savonlinna   92,3 500 21.11.2016-9.1.2017  
Sotkamo   90,0 1000 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Ulvila   88,7 500 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Vaasa   95,6 200 21.11.2016-9.1.2017  
Ylöjärvi   106,4 400 23.11.2015-7.1.2016 & 21.11.2016-9.1.2017  
Kesäseuraradio         Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry
Enontekiö   107,3 1000 27.6.-2.8.2016  
Eurajoki   88,7 500 27.6.-2.8.2016   
Haapavesi   90,8 1000 27.6.-2.8.2016  
Helsinki   102,0 400 27.6.-2.8.2016  
Hollola   101,0 100 27.6.-2.8.2016  
Hyrynsalmi   93,7 1000 27.6.-2.8.2016  
Hyvinkää   92,7 500 27.6.-2.8.2016  
Hämeenlinna   101,3 500 27.6.-2.8.2016  
Ii   96,0 1000 27.6.-2.8.2016  
Iisalmi   103,8 1000 27.6.-2.8.2016  
Inari   104,1 500 27.6.-2.8.2016  
Joensuu   98,7 1000 27.6.-2.8.2016  
Jyväskylä   95,9 700 27.6.-2.8.2016  
Jämsä   98,5 1000 27.6.-2.8.2016  
Kaarina   93,8 200 27.6.-2.8.2016  
Kokkola   91,8 500 27.6.-2.8.2016  
Kolari   105,0 500 27.6.-2.8.2016  
Kouvola   94,4 500 27.6.-2.8.2016  
Kristiinankaupunki   106,9 1000 27.6.-2.8.2016  
Kuopio   96,3 1000 27.6.-2.8.2016  
Kuusamo   97,1 1000 27.6.-2.8.2016  
Lappeenranta   107,1 200 27.6.-2.8.2016  
Lapua   91,8 600 27.6.-2.8.2016  
Lieksa   107,8 500 27.6.-2.8.2016  
Mikkeli   93,4 1000 27.6.-2.8.2016  
Orivesi   96,4 1000 27.6.-2.8.2016  
Oulu   91,6 500 27.6.-2.8.2016  
Parkano   104,0 1000 27.6.-2.8.2016   
Pelkosenniemi   104,7 500 27.6.-2.8.2016  
Perho   93,5 500 27.6.-2.8.2016  
Pihtipudas   89,3 500 27.6.-2.8.2016  
Porvoo   89,2 200 27.6.-2.8.2016  
Posio   90,0 1000 27.6.-2.8.2016   
Pudasjärvi   102,8 3000 27.6.-2.8.2016  
Raahe   96,6 400 27.6.-2.8.2016  
Raasepori   90,4 300 27.6.-2.8.2016  
Ranua   107,0 1000 27.6.-2.8.2016  
Reisjärvi   95,7 1000 27.6.-2.8.2016  
Rovaniemi   90,0 1000 27.6.-2.8.2016  
Savonlinna   100,0 1000 27.6.-2.8.2016  
Sievi   106,8 500 27.6.-2.8.2016  
Sotkamo   90,0 1000 27.6.-2.8.2016  
Taivalkoski   105,9 500 27.6.-2.8.2016  
Tammela   93,4 400 27.6.-2.8.2016  
Tervola   102,5 500 27.6.-2.8.2016  
Tornio   90,0 1000 27.6.-2.8.2016  
Tornio Kenttäradio / Suviseurat 87,7 25 27.6.-2.8.2016  
Tornio Kenttäradio / Suviseurat 89,1 25 27.6.-2.8.2016  
Tornio Kenttäradio / Suviseurat 90,7 25 27.6.-2.8.2016  
Tornio Kenttäradio / Suviseurat 94,4 25 27.6.-2.8.2016  
Tornio Kenttäradio / Suviseurat 97,4 25 27.6.-2.8.2016  
Tornio Kenttäradio / Suviseurat 99,2 25 27.6.-2.8.2016  
Utajärvi   105,9 1000 27.6.-2.8.2016  
Vaasa   92,5 200 27.6.-2.8.2016  
Ylitornio   104,7 500 27.6.-2.8.2016  
Ylöjärvi   101,6 500 27.6.-2.8.2016  
Ähtäri   97,1 1000 27.6.-2.8.2016  
Äänekoski   100,5 500 27.6.-2.8.2016  
Radio Patmos         Patmos Lähetyssäätiö
Helsinki   107,4 100 1.10.-31.12.2016  
Hollola   101,0 100 1.10.-31.12.2016  
Hyvinkää   92,7 500 1.10.-31.12.2016  
Hämeenlinna   101,3 500 1.10.-31.12.2016  
Joensuu   89,6 500 1.10.-31.12.2016  
Jyväskylä   95,9 1000 1.10.-31.12.2016  
Kokkola   100,7 1000 1.10.-31.12.2016  
Kouvola   95,2 100 1.10.-31.12.2016  
Kuopio   88,8 200 1.10.-31.12.2016  
Lappeenranta   107,1 200 1.10.-31.12.2016  
Lapua   91,8 600 1.10.-31.12.2016  
Mikkeli   93,4 1000 1.10.-31.12.2016  
Porvoo   89,2 200 1.10.-31.12.2016  
Ulvila   89,1 200 26.9.-25.12.2016  
Vaasa   92,5 200 26.9.-25.12.2016  
Ylöjärvi   101,6 500 1.10.-31.12.2016  
AM-toiminta   (kHz)      
Hämeenkyrö Lyhytaaltotesti 25760 30 22.-30.4.2016 Pasi Komsi
Tampere 3ABU Tampere 25760 30 1.5.-31.7.2016 Pispalan Radioyhdistys ry
Tampere Pispalan Radio 729 20 5.7.-31.8.2016 Pispalan Radioyhdistys ry
Virrat Scandinavian Weekend Radio 1602
5980
6170
11690
11720
1000
2500
2500
2500
2500
6.2., 5.3., 2.4., 4.6., 2.7., .6.8., 8.10., 5.11. & 3.12.2016 Vaihtoehtoisen radiotoiminnan tukiyhdistys ry

 

Twitter