112-päivä tuo hätätiedotetestit tullessaan

kirjoittanut

kategoriassa

LVM logoHätätiedotteiden välitysjärjestelmää testataan Liikenne- ja viestintäministeriön ohjeiston mukaisesti maanantaina 11. helmikuuta sekä radiossa että televisiossa. Radiokanavista kokeilussa ovat mukana kaikki kaupalliset radiokanavat sekä YLE Radio Suomi. Television puolella testi nähdään YLE:n, MTV:n ja Nelosen kanavilla.

Valtakunnallinen kokeilu alkaa Radio Suomessa klo 11.20. Kaupallisissa radioissa normaali lähetys katkeaa ja vaihtuu Radio Suomen signaaliksi. Kaupallisten kanavien kytkentävaiheessa kuullaan musiikki- ja puhenauhoite, jonka jälkeen Radio Suomesta luetaan suorana kokeilusanoma. Kokeilu päättyy purkuvaiheen musiikkinauhalla. Televisiossa pyörii kokeilusta kertova teksti kuvaruudun yläreunassa samalla kun normaalin äänen taustalla kuuluu hätätiedotteen SOS-merkeistä muodostuva tunnussignaali.

Viestijärjestelmää testataan nyt ensimmäistä kertaa samanaikaisesti sekä radiossa että televisiossa. Television järjestelmää kokeiltiin ensimmäistä kertaa tammikuun puolivälissä, ja sitä testataan jatkossa jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Radion järjestelmän kokeilu on vuosittainen.

Hukala.net