Digita etsii Porin AM-asemalle uusia asiakkaita

kirjoittanut

kategoriassa
Pori, Preiviiki

Porin lyhytaaltokeskuksen keskiaaltomasto odottaa uusia asiakkaita Yleisradion lopettaessa ulkomaanlähetyksensä Porista (Kuva: Tero Toivonen).

Yleisradion päätös lopettaa ulkomaille suunnatun Radio Finlandin lähetykset lyhytaalloilla sekä keskiaaltotaajuudella ajaa Porin lyhytaaltokeskuksen omistajan Digita Oy:n etsimään itselleen uusia asiakkaita. Porin vajaat 20 vuotta toiminut lyhytaaltokeskus lopettaa Yleisradion ohjelmien lähettämisen Ylen ja Digitan sopimuksen päättyessä vuodenvaihteessa. Yleisradio on lähettänyt ulkomaille suunnattuja ohjelmiaan Porista liki 60 vuoden ajan.
Verkko-operaattori Digita toimii aktiivisesti saadakseen uusia asiakkaita Porin tehokkaalle lyhytaaltokeskukselle.
– Joitakin yhteydenottoja on jo tullut pääasiassa kansainvälisiltä toimijoilta, vahvistaa johtaja Jaakko Harno Digita Oy:stä. Yhtiön tavoitteena on jatkaa lähetyksiä Porin asemalta Yleisradion lopetettua aseman käyttämisen.

Poriin uusia asiakkaita

Kansainvälisen TDF-ryhmän omistuksessa oleva Digita vastaa Porin lyhytaaltokeskuksen ylläpidosta ja sieltä tapahtuvista lähetyksistä. Digita aikoo jatkaa Porin lyhytaaltokeskuksen toimintaa, vaikka Ylen lähetykset päättyvät.
– Pyrkimyksemme on saada mahdollisesti pysyvä kumppani Porin aseman käyttäjäksi mahdollisimman pian. Olemme markkinoiden ehdoilla ja etsimme erilaisia toimintamalleja kaupallisin ehdoin, kiteyttää Liiketoiminnan kehityspäällikkö Jussi Lehtonen Digita Oy:stä.
Digitan uuden asiakkaan on mahdollisesti haettava erillistä ohjelmistolupaa Suomesta tapahtuville lyhyt- ja keskiaaltolähetyksille. Digita on käynyt aktiivisesti keskusteluja sekä liikenne- ja viestintäministeriön että Viestintäviraston kanssa ohjelmistoluvista, jotta uudet asiakkaat pääsisivät ääneen Porin kautta. Keskusteluja jatketaan vielä ennen joulua.
– Teknisesti lähetyksiä voitaisiin jatkaa vaikka heti vuoden alusta, mutta sekä asiakastilanne että lupa-asiat ratkaisevat, kertoo Lehtonen.
Porin AM-aseman ylläpitokustannukset ovat merkittävät johtuen voimakastehoisten lähettimien huomattavasta sähkön kulutuksesta sekä aseman yleisestä ylläpidosta. Asiakkaan palvelumaksuun vaikuttavat lisäksi myös käytössä olevat ratkaisut liittyen ohjelmasiirtoon sekä sovittu palvelutaso. Hinnoitteluun liittyen Lehtonen mainitsee, että esimerkiksi 500 kilowatin lyhytaaltolähettimen palvelumaksu tulee olemaan noin 150 euroa tunnilta, kun 250 kilowatin lähettimen saa käyttöönsä tunniksi noin 130 eurolla. Jos asiakas haluaa lähettää keskiaaltotaajuudella 600 kilowatin teholla, tuntihinta on noin 150 euroa. Luonnollisesti lopullinen hinta kokonaispalvelulle määräytyy ohjelmasiirtoratkaisusta sekä valitusta palvelutasosta.

DRM tulevaisuuden haasteena

Perinteisten AM-lähetysten korvaajaksi kaavailtu DRM-standardi haastaa Digitan suunnittelemaan mahdollisia muutoksia Porin lyhytaaltokeskuksen lähetysjärjestelmään. DRM eli digitaalinen maailmanradio on ollut kokeilukäytössä muualla Euroopassa, ja Digita on kansainvälisen DRM Forumin jäsen ja seuraa alan kehitystä aktiivisesti. Porin aseman muuttaminen DRM-valmiuteen riippuu pitkälti myös uusien asiakkaiden tarpeista.
– Porin digitalisointia toteutetaan kaupallisin perustein, enkä usko että kaikkia nykyisistä AM-lähettimistä muutettaisiin DRM-kelpoisiksi yhtä aikaa, painottaa Lehtonen. Hänen mukaansa mahdollinen digitalisointi veisi kokonaisuudessaan alle vuoden. DRM-järjestelmä voitaisiin toteuttaa joko hankkimalla kokonaan uudet lähetyslaitteet tai muuttamalla nykyiset AM-lähettimet digitaalivalmiuteen.

Porilla pitkät lyhytaaltoperinteet

Yleisradio on lähettänyt lyhytaaltolähetyksiä lähes 70 vuotta. Poriin vuonna 1939 rakennettu lyhytaaltoasema jäi sodan varjoon ja toimi alkuvuodet tilapäisellä kalustolla. Porin keskustan ja Ulvilan välissä sijainnut asema vihittiin virallisesti käyttöön vuonna 1948, jolloin toiminnassa oli useiden pienten lyhytaaltolähettimien lisäksi uusi 100 kilowatin lähetin. Aseman vihkivät juhlallisesti presidentti J.K. Paasikivi ja Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki. Vuonna 1977 lyhytaaltoasema sai uuden 250 kilowatin lähettimen sekä vielä nykyisinkin uudella Preiviikin asemalla käytössä olevan käännettävän suunta-antennin.
Vuosien saatossa kasvaneet Porin lähiöt Sampola ja Väinölä puristivat vanhan lyhytaaltoaseman asutuksen keskelle, eivätkä antennit ja lähettimet enää vastanneet ajan vaatimuksia. 1980-luvulla Yleisradio päätti rakentaa uuden lyhytaaltokeskuksen lähelle merenrantaa Porin Preiviikiin. Uuden aseman rakentaminen alkoi vuonna 1986 ja se otettiin virallisesti käyttöön 1988.
Yleisradio on ollut käytännössä Porin lyhytaaltokeskuksen ainoa asiakas. Previikin asemalla on viisi tehoiltaan 100-500-kilowattista lyhytaaltolähetintä sekä 600-kilowattinen keskiaaltolähetin, jonka taajuus on 963 kHz. Kymmenen pienemmän maston muodostama suunta-antenniverkko ja yli sata metriä korkea keskiaaltomasto takaavat Porin lähetysten kuulumisen käytännössä maailman jokaisessa kolkassa. Parhaiten Preiviikin aseman lyhyt- ja keskiaallot kuuluvat kaikkialla Euroopassa ja Pohjolassa.
Porin lyhytaaltokeskus rakennettiin alun perin Yleisradion tarpeisiin. Yle yhtiöitti jakelutekniikkansa Digita-tytäryhtiökseen vuonna 1998 ja on 2000-luvun aikana myynyt Digitan TDF-ryhmälle.