Mediamonitorin sisältöjä kadoksissa

kirjoittanut

kategoriassa

Palveluntarjoajan konesalissa tapahtuneen usemman kovalevyn rikon vuoksi käyttämämme virtuaalipalvelin hajosi keskiviikkona. Menetimme sekä tietokantamme että niiden tuoreet varmuuskopiot. Sivusto saatiin keskiviikkoiltana toimimaan varapalvelimelta viimeisimmän säästyneen varmuuskopion avulla, joka on kesäkuun lopulta. Varapalvelimen ansiosta saimme palautettua valmiuden tuottaa uutta sisältöä ja samalla taajuuslistat saatiin ajan tasalle. Torstain aikana virtuaalipalvelin asennettiin uudelleen ja sivusto palasi perjantai-iltana takaisin tuotantopalvelimelle.

Levyrikon vuoksi uudet sisällöt sekä päivitykset kesäkuun lopun ja lokakuun lopun väliltä puuttuvat sivustolta. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan palauttamaan kadonnutta sisältöä takaisin vähitellen. Lisäksi sivustolla saattaa pienissä määrin olla myös toimimattomia kuvia tai logoja, joiden tiedostot ovat levyrikon yhteydessä korruptoituneet. Purkki-foorumin tietokanta on valitettavasti kokonaan mennyttä, jota pahoittelemme syvästi. Uuden foorumin perustamista harkitaan lähitulevaisuudessa.

Tulemme välittömästi panostamaan omaan varmuuskopiointiimme, jonka ansiosta saimme palautettua kesäkuun lopun tilanteen. Varmuuskopiointi tehdään jatkossa päivittäin niin sivuston kuin mahdollisen uuden foorumin osalta ja tiedostot kopioidaan useampaan paikkaan. Näin emme ole enää niin riippuvaisia palveluntarjoajan toimista varmuuskopioinnin suhteen ja minimoimme tietojen katoamisen riskin.