Radio Foni Iskelmä Porvoo -logoToimituksen aulatilan seinällä on mustavalkoinen kuva rannalla transistoriradiota kuuntelevasta pikkutytöstä. Eteisessä vierailijaa tervehtii vanha putkiradio. Toimitusjohtajan omassa työhuoneessa on lisää vanhoja vastaanottimia, joista kruununa kidekone yleisradiotoiminnan alkuajoilta. Tästä toimitilasta lähettää Radio Foni, Porvoon paikallisradio.

Radioyrittäjä Eija Kölhi esittelee ylpeänä kuvaa, jossa hän on pikkutyttönä uimarannalla kuuntelemassa radio-ohjelmaa. Liekö sitten niin, että tätä radioasemaa hallinnoi oikea radioihminen. Vastaus on selvä: Kölhille paikallisradion pyörittäminen on paitsi elanto myös elämäntapa.

Radio Foni on toiminut Kölhin hallussa jo 22 vuoden ajan. Tekniikka on muuttunut ja toimintatapoja on uudistettu, mutta siitä huolimatta radio on pitänyt Kölhin työn syrjässä kiinni.

– Minulle riittää, kun saa tästä hommasta leipää ja jotain leivän päällekin, Kölhi tokaisee haastattelun alkajaisiksi.

Kehittymistä kymmenen vuoden harppauksin

Radio Foni aloitti toimintansa lokakuussa vuonna 1994. Silloin Suomessa elettiin vaikeita taloudellisia aikoja, mutta radiotoiminta saatiin käyntiin ja Porvoo oli palautettu paikallisradiopaikkakunnaksi. Alkuvuosina ohjelmatuotanto oli kokonaan paikallista, mutta vuonna 2005 Kölhi löysi silloisesta SBS Finlandista hyvän yhteistyökumppanin. Porvoon paikallisradiosta tuli Radio Foni Iskelmä Porvoo. Nimi viittaa siihen, että ohjelmistosta osa tehdään maanlaajuisena lähetyksenä Tampereelta, mutta Porvoon studioista ollaan äänessä kaksi ja puoli tuntia arkipäivinä. Lisäksi pitkin päivää kello 6-18 valtakunnallisen lähetyksen lomassa kuullaan paikallisia uutisia, säätiedotuksia, urheilujuttuja ja muuta ajankohtaisasiaa

– Olen sitä mieltä, että koska tämä on minun kanavani ja toimilupani, niin minä päätän, kuinka paljon haluan täältä paikallista ohjelmaa lähettää. Tietyt asiat on kirjattu sopimukseen ja loput on aina sovittavissa päivä- tai kuukausikohtaisesti, mutta täältä on aina tullut paikallista lähetystä enemmän kuin nykyiset luvatkaan vaativat. Milloin tahansa paikallisesti tapahtuukin jotain, niin siihen pitää pystyä reagoiman nopeasti, Kölhi huomauttaa.

Ensin oli Jokiradio

Radio Fonin edeltäjä oli Jokiradio, joka aloitti lähetykset Porvoossa vuonna 1990. Kölhi työskenteli Jokiradiossa aluksi mainospuolella, mutta sittemmin myös vastaavana toimittajana. Vaikeat vuodet iskivät ja radion omistaja päätti hakea radioyhtiötä konkurssiin. Jokiradio lopetti vuonna 1993, ja monet porvoolaiset jäivät kaipaamaan paikallista radiokanavaa.

Radio Fonin tuontantostudio

Eija Kölhi on toiminut Radio Fonin yrittäjänä jo 22 vuoden ajan. Päivän paikallisosuuksien juonnot Eija tekee ennakkoon radiokanavan tuotantostudiossa (Kuva: Tero Toivonen).

Radio- ja yrittäjähenkinen Kölhi päätti perustaa radioyhtiön ja hakea sille paikallisradiolupaa, sillä pitihän Porvoon saada oma kaupallinen vaihtoehto Yleisradion suomenkieliselle ja ruotsinkieliselle maakuntaradiolle. Valtioneuvosto myönsikin Kölhille toimiluvan keväällä 1994 ja pian uusi radiokanava oli jo äänessä. Internet ei ollut vielä silloin aloittanut maailmanvalloitustaan, joten lupapäätöksiä piti kysyä puhelimitse liikenneministeriöstä. Kölhi muistaa hyvin puhelun, jossa toimilupa vahvistettiin. Sitä seurasi neuvottelut pankinjohtajan kanssa lainasta, laitteiston hankkiminen ja lähetystoiminnan suunnittelu.

Uusin tekniikka apuna

Eija Kölhi esittelee Radio Foni Iskelmä Porvoon lähetysstudiota, jossa pyörii paikallislähetys. Se todellakin tulee paikallisesti tietokoneesta, johon Kölhi on aamupäivällä tehnyt juonnot. RCS-radiojärjestelmäohjelmisto huolehtii siitä, että juonnot ja haastattelut tulevat oikeissa paikoissa biisien välissä. Välillä kone poimii Tampereelta tulevasta lähetyksestä valtakunnalliset mainokset ja kytkee Porvoon studion takaisin paikallislähetykseen. Ohjelma siirretään kaupungin laidalla olevaan Suomenkylän mastoon, josta lähetys välittyy taajuudella 99,8 MHz.

Automaatio ja digitekniikka on ollut Radio Fonin kivijalka alusta alkaen. Kölhin mukaan Foni oli ensimmäinen suomalainen paikallisradio, joka toden teolla hyödynsi automatiikkaa. Uusi radiostudio herätti heti kiinnostusta myös kilpailijoissa, sillä Yleisradion edustajat saapuivat Porvooseen ihastelemaan digitaalista tekniikkaa. Ylessä hahmoteltiin tuossa vaiheessa maakuntaradioiden tuotannon digitalosointia.

Paikallisradion ylläpitäminen on aikaa vievää, eikä työtä tehdä pelkästään Kaivokadulla sijaitsevassa radiotoimituksessa. Monet asiat voi hoitaa nimittäin etänä kotoa käsin. Nykyaika mahdollistaa työtapoja, joista parikymmentä vuotta sitten vasta unelmoitiin. Kölhi kykenee hoitamaan juontajan työt ja mainosmyynnin sekä hallinnolliset asiat kätevästi, vaikka paikallista ohjelmaa pitääkin tehdä jokaisena arkipäivänä ja viikonloppuisin.

Median murros kohottaa paikallisradiota

Radio Foni Iskelmä Porvoon valttikortti on paikallisuus eli nopea reagointi uutisiin ja muihin ajankohtaisaiheisiin. Nykyisin paikallisuudella on vieläkin suurempi merkitys kuuntelijoiden arjessa, sillä Ylen suomenkielinen alueellinen lähetys tehdään Helsingissä. Tämä on seurausta Ylen vuonna 2014 tekemästä päätöksestä, jossa aiemmin itsenäinen Radio Itä-Uusimaa päätettiin liittää osaksi Helsingin toimitusta. Porvoon ja Loviisan kaupunkiseutujen uutisaiheet kilpailevat kuuluvuudesta ja näkyvyydestä muun Uudenmaan uutistarjonnan kanssa.

– En ole kokenut sitä taakkana meidän suuntaan, sillä paikallisuutisia on meiltä aina tullut ja tulee jatkossakin ihan samalla tavalla, Kölhi sanoo

Median kehitys on ollut entisessä Itä-Uudenmaan maakunnassa Kölhin mielestä huolestuttava. Ylellä on vielä ruotsinkielinen aluekanava Yle Vega Östnyland, mutta painetulla medialla pyyhkii heikommin. Ruotsinkieliset paikallislehdet Bårgobladet ja Östra Nyland yhdistyivät tammikuussa 2015 uudeksi Östnylandiksi. Lehtien kustantaja KSF Media päätti tänä vuonna muuttaa paperilehden viisipäiväisestä kaksipäiväiseksi. Myös toimittajien määrää päätettiin yt-neuvottelujen tuloksena vähentää.

Radio Fonin ilmoitustaulu

Eija Kölhi pitää Porvoon ja Loviisan seutukuntien radionkuuntelijat ajan tasalla paikallisaiheista ja uutisista. Studion ilmoitustaululle on kertynyt myös muistoja menneiltä vuosilta (Kuva: Tero Toivonen).

Porvoossa Radio Foni Iskelmä Porvoo on ainoa paikallisohjelmaa tarjoava kaupallinen radiokanava. Kaupungissa kuuluu myös vironkielinen Finest FM, mutta sen ohjelmaformaatti on erilainen kuin Fonilla. Toinen pitkään Porvoossa kuulunut kaupallinen radiokanava on venäjänkielinen Radio Sputnik. Sillä ei ole paikallislähetyksiä, vaikka Porvoo onkin venäläisturistien suosima kohde.

Loviisan mukaantulo lupaa kasvua

Radio Foni Iskelmä Porvoolle vuosi 2016 ollut laajenemisen aikaa. Toukokuussa aloitti lähetykset Loviisan lähetin taajuduella 106,7 MHz. Fonin lähetyksiä on jo pitkään kuunneltu myös Loviisan seudulla, mutta kuuluvuus ei ole ollut ennen laajenemista kovinkaan kummoinen. Kölhiä onnisti valtioneuvoston tekemässä lupapäätöksessä. Samaa taajuutta hakivat myös Radio Nova ja loviisalainen yksityishenkilö.

Paikallisradion laajeneminen toiseen kaupunkiin on tuomassa myös lisää työvoimaa Kölhin yritykseen. Syksyn aikana Foniin ollaan palkkaamassa toista henkilöä hoitamaan mainosmyyntiä ja ohjelmantekoa. Kölhin mukaan työllistämisasia oli mainittu myös toimilupahekemuksessa. Loviisan seutu on Radio Foni Iskelmä Porvoolle luonnollista laajenemismaastoa, ja kaupunkiseudun uutis- ja ajankohtaisiheet saavatkin lisää huomiota radiokanavalla.

Taajuuskartta jo aika täynnä

Loviisan taajuuden saajasta päätti valtioneuvosto eli päätös oli viestintäpoliittinen, vaikka pääasiassa radion ohjelmistoluvat myöntää nykyisin Viestintävirasto. Loviisassa hakijoita oli enemmän kuin haettavia taajuuksia, joten luvasta ei voitu päättää virastossa.

Ennen luvista päättivät ministeri ja valtioneuvosto, mutta nykyään Viestintävirasto julistaa taajuudet haettaviksi. Tästä johtuen pienilläkin paikkakunnilla saattaa toimia useita keskenään kilpailevia paikallisradioita. Aiempi lupien myöntämiskäytäntö saakin Kölhiltä kannatusta.

– Olen huolissani pienistä paikkakunnista, joilla toimii 2-3 paikallisradioyrittäjää. Suomen radiokartta näyttää aika täydeltä, mutta kun katsoo ketkä taajuuksia hallinnoivat, niin huomaa ettei eri toimijoita kovin monta ole, Kölhi huomauttaa.

Lyhytaikaisten lupien myöntämisestäkin Kölhillä on selkeä näkemys.

– Jos väliaikaisia radiolupia myönnetään, niin silloin jokin raja pitää vetää siihen, että luvat on nimenomaan tarkoitettu johonkin tapahtumaan, ei bisneksentekoon. Näitä (bisneksiä) on aikojen saatossa Suomessa nähty, ja hyvinhän niissä ei ole koskaan käynyt, Kölhi painottaa.

Monipuolinen musiikkikattaus

Kilpailu radiokanavien kesken on kiivasta, mutta yhteistyö nykyisen Bauer Median kanssa antaa Eija Kölhille työkalut, joilla paikallisohjelmaan on mahdollisuuksia panostaa. Äänen aalloille saavat yhtä lailla paikalliset kunnat, seurakunnat kuin muutkin yhteisöt, ja myös ruotsinkieliselle väestölle on tarvittaessa omia ohjelmia. Radio Foni Iskelmä Porvoo lähettää paikallisohjelmaa pitkin päivää, ja selkeät pidemmät paikalliset ohjelmakokonaisuudet ovat arkisin kello 12.00-14.00 ja 17.30-18.00 sekä viikonloppuisin. Porvoon studion lähetyksessä voivat soida yhtä lailla kotimaiset iskelmähitit kuin paikallisten bändien levyt.

Studiomaskotti ja vinyylilevyt

Vanhat LP-levyt ja studiomaskotti luovat tunnelmaa nykyaikaiseen radiostudioon (Kuva: Tero Toivonen).

Mediamonitori


Lisää aiheesta Mediamonitorissa: Käänteentekevä vuosi 1994 ja Eija Kölhin haastattelu SoundCloudissa.



 

Twitter