Yle-logoValtion rahanpeliyhtiö Veikkauksen Lotto-arvonta päättyy Ylen kanavilla. Viestintävirasto antoi tiistaina päätöksen, joka velvoittaa Yleisradion lopettamaan Loton sekä muiden Veikkauksen arvontaohjelmien lähettämisen. Lähetysten on päätyttävä syyskuun loppuun mennessä. Loton ohella Ylen kanavilta katoavat Viking

...

Spin FM -logoKansainvälisen urbaanikulttuurin erikoiskanava Spin FM on palannut Helsingin Kamppiin. Asema on muuttanut uudistuvan yökerho The Tigerin tiloihin. Spin FM ehti lähettää hetken ajan Herttoniemestä. Sitä ennen aseman studiot sijaitsivat Forumin kauppakeskuksessa ja Kampissa osoitteessa Salomonkatu 4. The

...

Yle TV1 -logoYleisradio lisää vieraskielisten tv-uutisten määrää ottamalla ohjelmistoon venäjänkieliset uutiset. Ensimmäinen uutislähetys nähdään TV1:ssä maanantaina 13. toukokuuta kello 16.50. Viiden minuutin pituiset Novosti Yle -uutiset nähdään päivittäin. Lähetys tekstitetään suomeksi, joten sen seuraaminen

...

Radio Nova -logoRadio Nova selostaa Suomen kiekkoleijonien ottelut perjantaina Ruotsissa ja Suomessa käynnistyvistä jääkiekon MM-kisoista. Ottelut selostaa Tomi Tuominen ja kommentaattoreina vuorottelevat Lauri Marjamäki ja Tero Lehterä. Jääkiekkolähetykset pyörähtävät käyntiin puoli tuntia ennen ottelujen

...

Järviradio-logoJärviradio Pirkanmaa vaihtaa taajuutta Kankaanpäässä ja Tampereella. Kankaanpään uusi taajuus on vapunpäivästä alkaen 107,2 MHz. Tampereella Järviradio jatkaa taajuudella 88,7 MHz 15. toukokuuta alkaen. Siihen saakka taajuus on Radio Musan käytössä. Järviradio joutuu luopumaan nykyisistä

...

DNA on sopinut Teracom Groupin kanssa Digi TV Plus Oy:n eli PlusTV:n ostamisesta. DNA:n strategisena tavoitteena on kasvaa valtakunnalliseksi ykköstoimijaksi tv- ja viihdeliiketoiminnassa. PlusTV on maksu-TV-toimija, jolla on noin 220 000 asiakastaloutta. Vuonna 2012 PlusTV:n liikevaihto oli noin 65

...

Tampereen Hervannasta lähettävä vanhan musiikin ja asiaohjelmien kanava Gramox on aloittanut lähetykset taajuudella 106,8 MHz. Radio Gramox tarjoaa kuuntelijoille vaihtoehtoista musiikkia valtavirtakanaviin verrattuna. Aseman lähetyksissä soi pääasiassa gramofonimusiikki, jota hyvin harvat

...

Radio Nostalgia -logoPääkaupunkiseudulla lähetyksensä helmikuussa 2011 aloittanut Radio Nostalgia laajenee toukokuun alussa Poriin, Lappeenrantaan, Hämeenlinnaan ja Lohjalle. Lisäksi Lahden taajuus vahvistuu sekä vaihtuu ja on toukokuun alusta alkaen 87,6 MHz. Laajenemisen myötä Radio Nostalgian kuuluvuusalueella asuu 3,4 miljoonaa

...

Radio Golden Classics -logoHelsingissä alkaa kuulua vapunpäivänä uusi kesäradio Golden Classics, joka jatkaa Kiekkoradion taajuudella 93,6 MHz elokuun loppuun saakka. Radio Golden Classics soittaa runsaasti 1950- ja 60-lukujen suosikkimusiikkia ja tarjoilee viihteellistä puhetta suoraan Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevasta Golden

...

Radio Helsinki -logoRadio Helsinki siirtyy osaksi Nelonen Media -konsernia. Siirto on tarkoitus toteuttaa marraskuun alkupuolella. Kyseessä on liiketoimintasiirto, jolloin Radio Helsingin henkilöstö siirtyy automaattisesti Nelonen Median palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Toimiluvan siirto nykyiseltä omistajalta Sanoma

...

Radio Mikkeli -logoMikkeli saa uuden paikallisradion keskiviikkona 24. huhtikuuta. Taajuudella 104,2 MHz lähettävän Radio Mikkelin lähetys alkaa kello 10.00. Uuden radion studio on Mikkelin keskustassa osoitteessa Raatihuoneenkatu 3. Lähetin on keskustan tuntumassa Tuukkalanvuorella. Radio Mikkelissä työskentelee

...

Yle Areena -logoYle on aloittanut kaikkien televisiokanaviensa suoran välittämisen Yle Areena -verkkopalvelussaan tänään 22. huhtikuuta. Ylen tavoitteena on myös lisätä ensiesitettäviä sisältöjä Yle Areenassa. Lisäksi tulossa on vain Yle Areenassa tarjolla olevia sisältöjä, paljastaa Ylen julkaisujohtaja Ismo

...

Radiotaajuudet ja internet tarjoilevat vapunodotteluun joukon opiskelijoiden toimittamia vappuradioita. Pisin perinne on Tampereella, jossa Rakkauden Wappuradio iskee viihdeohjelmistonsa kaikkien kuultavaksi tiistaina 23. huhtikuuta. Oulussa ensimmäistä kertaa lähettävä Rattoradio liittyy

...

Kutonen-logoValtioneuvoston päätös hylätä tv-kanava Kutosen hakemus toimiluvan muuttamisesta ei tyrehdytä kanavan nykyistä linjaa, vakuuttaa SBS TV Oy:n toimitusjohtaja Toni Flyckt. Valtioneuvosto torppasi torstaina SBS:n hakemuksen, jossa yhtiö halusi muuttaa aiemmin pelkästään musiikkiohjelmistoa

...

Kutonen-logoValtioneuvosto on hylännyt SBS TV Oy:n hakemuksen tv-kanava Kutosen ohjelmistoluvan muuttamisesta. SBS olisi halunnut muutoksen lupatekstiin, sillä Kutonen eli entinen The Voice TV on lähettänyt ohjelmistossaan muutakin kuin kanavan luvassa määriteltyä musiikkiohjelmaa. SBS oli pyytänyt, että toimiluvan

...

Digita-logoDigita on lopettamassa lähetykset Porin Preiviikin AM-asemalta. Viime vuosina Porin keskiaaltotaajuuden 963 kHz kautta lähettänyt China Radio International (CRI) on ilmoittanut, että lähetykset Porista päättyvät sopimuksen loppuessa 15. huhtikuuta. CRI on ollut viime aikoina lähettimen ainoa vuokralainen.

...

Valtioneuvosto-logoValtioneuvosto myönsi torstaina 11. huhtikuuta tv-ohjelmistoluvan Suomen Hippos ry:lle. Lupa tuli UHF-alueen kanavanippuun C. Lähetystoimintaa Suomen Hippos saa harjoittaa toimiluvan mukaisesti päivittäin kello 18-06. Lupa on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka. Luvansaaja aikoo lähettää

...

Poikkeuksellisen voimakas radiokeli aiheuttaa häiriöitä antenni-tv-vastaanotossa Etelä- ja Keski-Suomessa. Digitan mukaan tv-kanavilla voi esiintyä ajoittaisia katkoksia tai ne eivät näy lainkaan. Voimakkaat radiokelit ovat jatkuneet noin kahden viikon ajan. Tyypillisesti ilmiö kestää tunneista

...

SciFest Radio -logoJoensuun Tiedeseura ry:n ja Itä-Suomen yliopiston järjestämä tiede-, ympäristö- ja teknologitapahtuma SciFest alkaa Joensuussa keskiviikkona 10. huhtikuuta. Lauaantaihin jatkuvan festivaalin ajan Joensuun seudulla voi kuunnella tapahtuman omaa radioasemaa, jota pyörittävät

...

Lapin yliopiston kokeellinen, opiskelijoiden tuottama Radio Säteily avaa jälleen jokakeväisen toimintakautensa. Säteily virittää ja viihdyttää kuulijoitaan taajuudella 104,4 MHz Rovaniemen seudulla 8.-28.4.2013. Lähetykset kuuluvat myös netissä.

Radio City -logoRadio City Turku ja Radio City Oulu laajentavat kuuluvuusaluettaan uusilla taajuuksilla. Turun alueellinen City on jo aloittanut lähetykset Uudessakaupungissa taajuudella 105,7 MHz. Oulun City saa lähettimen Kuusamoon tiistaina 9. huhtikuuta. Taajuus tulee olemaan 107,1 MHz. Uudet taajuudet

...

Uusia alueellisia ja paikallisia radiotoimilupia myönnettiin torstaina. Valtioneuvoston hyväksynnän sai neljä yhtiötä, joista Järviradio Oy sai luvan Keski-Pohjanmaalle entisille Radio 967:n taajuuksille ja Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy uudelle nuorten aikuisten kanavalle Tampereelle,

...

Valtioneuvosto-logoHallitus on myöntänyt uusia radiotoimilupia 4. huhtikuuta 2013 radiotoiminnan harjoittamiseen. Radioitoimiluvat myönnettiin Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy:lle taajuuskokonaisuuteen Pori-Tampere, Mediatakojat Oy:lle Kuopion taajuuskokonaisuuteen, Järviradio Oy:lle Kokkola 1 -taajuuskokonaisuuteen ja

...

URHOtv-logoURHOtv on lanseerannut uuden Internet-pohjaisen television. Uuden Internet-television nimeksi on annettu webTV ja se yhdistää URHOtv:n urheilutarjonnan, HBO Nordicin ohjelmakirjaston sekä useita FOX Internetional Channel -yhtiön kanavia. Mukana ovat myös National Geographic Channel, Nat Geo Wild, Fuel TV sekä Baby

...

Ensio Manu on siirtynyt Kevyt Kanava -konsernin aluejohtajaksi. Hänen tehtäviinsä kuuluvat johto- ja kaupalliset tehtävät Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Manu toimi Lapuan Sanomien toimitusjohtajana lähes 30 vuotta ja on kuulunut myös muun muassa Suomen Sanomalehtien Liiton hallitukseen

...

HEO Median opiskelijoiden lopputyö Trombit aloittaa liki kuukauden mittaisen toimintansa maanantaina 18. maaliskuuta. Trombit on monimediallinen kokonaisuus, jonka tekemiseen osallistuu noin sata HEO Median kuva-, lehti- ja urheilujournalismin, graafisen suunnittelun sekä radio- ja tv-journalismin

...

Radio Dei -logoRadio Dein lähetystehoa on korotettu Jyväskylän Taka-Keljon radioasemalla. Verkko-operaattori Digita kertoo nettisivuillaan, että lähetystehoa on lisätty 12. maaliskuuta. Dei kuuluu Jyväskylän seudulla taajuudella 94,1 MHz. Radio Dein Espoon täytelähettimen taajuus on vaihtunut keskiviikkona 13.

...

Kaupunkiradio-logoPääkaupunkiseudun media-alan oppilaitosten ja toimijoiden yhteistyöprojekti Kaupunkiradio aloittaa taas lähetyksensä 18. maaliskuuta taajuudella 89,7 MHz sekä osoitteessa www.kaupunkiradio.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Laajasalon opiston luotsaama kanava tarjoaa kuulijoilleen tuoretta

...

Radio City -logoAutoradiosta Radio Cityn alueellisia asemia kuuntelevien on syytä olla tarkkana maanantaina 18. maaliskuuta, kun Radio Cityn RDS-tiedot yhtenäistetään samanlaisiksi ympäri Suomea. RDS-tietojen yhtenäistämisen vuoksi Radio City tulee tallentaa uudelleen autoradion muistipaikkaan. Joissain

...

Yle-logoYleisradio lopettaa ulkomaille suunnatun TV Finlandin satelliittijakelun kesäkuun lopussa. Ylen hallintoneuvosto päätti asiasta viime tiistaina. Satelliittilähetykset loppuvat, koska niiden tilaajamäärät ovat vähentyneet. Yle ei enää uusi kanavan jakelusopimusta. TV Finland säilyy kuitenkin Ruotsin

...

Twitter