Kaimaxin radio ääneen ehkä vasta syksyllä

kirjoittanut

kategoriassa

Viestintävirasto-logoToimiluvat kahteen taajuuskokonaisuuteen viime vuoden loppupuolella saanut Kaimax Media Oy voi Viestintäviraston päätöksellä siirtää tarvittaessa lähetystoiminnan alkamisen lokakuun 2016 loppuun. Yhtiö halusi lykätä uusien taajuuksien käyttöönottoa, koska se haki toimilupaa myös Helsingistä. Helsingin toimilupa-asian käsittely on parhaillaan käynnissä, mutta päätöstä joudutaan vielä odottamaan.

Viestintävirasto myönsi Kaimax Medialle toimiluvan 5.11.2015 ja valtioneuvosto 17.12.2015. Yhtiön olisi alkuperäisten lupaehtojen mukaisesti pitänyt aloittaa lähetykset taajuuskokonaisuudessa 15 viimeistään toukokuun alkupuolella ja kokonaisuudessa 18 kesäkuun puolivälissä. Kaimax perusteli lykkäyshakemustaan sillä, että päätös pääkaupunkiseudun taajuuksien saajista vaikuttaa yhtiön uuden radiokanavan kohderyhmän ja ohjelmiston valitsemiseen sekä liiketaloudellisiin suunnitelmiin.

Kaimaxin tarkoituksena on lähettää samaa ohjelmaa sekä Helsingin taajuudella että taajuuskokonaisuuksissa 15 ja 18. Viestintävirasto piti hakemusta perusteltuna, joten lähetysten on käynnistyttävä viimeistään 31.10.2016

Mediamonitorin tavoittama toimitusjohtaja Leena Puntila pitää Helsingin lupaa Kaimax Median kannalta hyvin tärkeänä.

– Helsinki on kriittinen. Jos sitä ei saada, tehdään uudet suunnitelmat, Puntila kommentoi.

Radiolupien saajilla on luvan voimaantulopäivästä laskettuna puoli vuotta aikaa aloittaa lähetykset tai hakea aloitusajankohtaan muutosta. Erityisen painavan syyn nojalla luvanhaltijoilla on mahdollisuus saada lisäaikaa toiminnan käynnistämiselle.

Viestintävirasto siirsi päätösvallan Helsingin luvansaajista valtioneuvostolle, jonka pitäisi ratkaista uudet toimiluvat ensisijaisesti kahden kuukauden aikana. Lupapäätökset tulisi antaa viimeistään 9.4.2016, mutta päätöstä voidaan lykätä enintään kahdeksan kuukautta.

Viime vuonna luvan saaneista radioista vain osa on aloittanut lähetykset uusilla taajuuksilla, joten mahdollisia lykkäyshakemuksia voi vielä saapua Viestintävirastoon.

Mediamonitori – Viestintävirasto

Päivitys 12.3.2016 klo 12.40: Lisätty toimitusjohtaja Leena Puntilan kommentti.


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Kaimaxin radio ääneen ehkä vasta syksyllä”

  1. Yhtään uutta tai vanhaa formaattiin-soittolistaradioon perustuvaa radioaseman pyörittäjää ei pääkaupunkiseudun eetteriin tarvita.

  2. Outsider avatar

    Bauerille ja sen yhteistyökumppaneille ei enää yhtään lisätaajuutta tähän maahan! Joku roti tähänkin…