Pitkäaaltoasema suunnitteilla Pohjois-Lappiin

kirjoittanut

kategoriassa

Suomen AM-radiotoiminta on saamassa lisäväriä, mikäli Inariin suunnitteilla oleva pitkäaaltoasema toteutuu. Radioharrastaja Matthew King kertoo aikovansa aloittaa Arctic Radio 252 -radioaseman lähetykset loppuvuoden 2024 aikana. Radioluvasta on jo alustavasti keskusteltu Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa. Käyttöön olisi aluksi tulossa 1 kW:n teho Suomelle varatulla taajuudella 252 kHz.

Arctic Radio 252:n tarkoitus olla pohjoissuomalaisia palveleva yksityinen radioasema, joka lähettää ohjelmaa suomeksi ja englanniksi sekä kolmella saamen kielellä.

Suomessa säännölliset pitkäaaltolähetykset lopetettiin vuonna 1993, kun Yleisradion ääni Lahden pitkäaaltoasemalla vaikeni. Pitkien aaltojen käyttö on loppunut tai vähentynyt myös muualla Euroopassa. Esimerkiksi Tshekki, Islanti, Irlanti ja Tanska ovat lakkauttaneet pitkäaaltoasemia.

AM-taajuuksien käyttö on viime aikoina vilkastunut Suomessa, sillä vuoden 2024 aikana ovat aloittaneet radioharrastajien ylläpitämät lyhytaaltoasemat RealMix Radio, Radio Piko ja Radio Blacksmith Knoll. Harrastajien piireissä on myös puhuttu keskiaaltoasemien perustamisesta.

Mediamonitori


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *