Suomalaisen yleisradiotoiminnan vaiheet näyttelyssä Vapriikissa

kirjoittanut

kategoriassa

Museokeskus Vapriikissa Tampereella avataan keskiviikkona suomalaisen yleisradiotoiminnan satavuotista historiaa esittelevä näyttely Radioaallon harjalla – Kidekoneesta podcastiin. Vapriikin näyttelytiloissa yleisö saa tutustuttavakseen radiotoiminnan kehityskaaren 1920-luvulta nykypäivään. Tällä viikolla tulee kuluneeksi sata vuotta säännöllisen yleisradiotoiminnan alkamisesta Suomessa.

Radioaallon harjalla -näyttelyssä tavataan radioamatöörejä, piraattiradioiden toimijoita ja tuttuja radioääniä vuosien varrelta. Näyttelyvieras voi tallentaa oman audionsa podcast-studiossa.

Suomen ensimmäinen säännöllisesti lähettänyt yleisradioasema 3NB Tampere eli Tampereen Radio aloitti lähetykset 1. marraskuuta 1923 Tampereella keskipitkillä aalloilla noin aallonpituudella 300 metriä. Sen perustajana oli insinööri Arvi Hauvonen, joka toimi myöhemmin asemapäällikköna Yleisradion suurasemalla Lahdessa.

1920-luvulla yleisradiotoimintaa harjoittivat myös ainakin Radiola ja Radiopataljoona Helsingissä. Yleisradio aloitti lähetykset vuonna 1926.

Mediamonitori

Aiheesta muualla: Vapriikki avaa näyttelyn radion historiasta