Kuukausi: syyskuu 2018

  • Radio Sandelsin kuuluvuusalue laajenee

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Viime joulukuussa lisätaajuuden Tahkon alueelle Kuopioon saanut Radio Sandels on aloittamassa lähetykset uudella taajuudellaan 98,5 MHz. Radio Sandels sai Viestintävirastolta lisäaikaa taajuuden käyttöönotolle, sillä lähetykset olisi pitänyt aloittaa viimeistään kesäkuun lopulla. Uusi Tahkon laskettelukeskuksessa sijaitseva lähetin otetaan käyttöön tällä viikolla. Sen teho on 500 wattia.

  • Jääkiekkoradiot kaudella 2018-2019

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Perjantaina 14. syyskuuta alkavan jääkiekkoliigan otteluja voi seurata sekä valtakunnallisilla että paikallisilla radiotaajuuksilla. Valtakunnallisia radiolähetyksiä Liigan otteluista kuullaan tuttuun tapaan Yle Puheelta. Paikallisradioselostuksia on tarjolla kahdentoista liigajoukkueen otteluista. Alla olevaan taulukkoon on kerätty tiedot eri liigajoukkueiden otteluja selostavista asemista. Taulukon kuuntelulinkit on poimittu Radiot.fi-palvelusta.

  • Radio LFF:n lähetin Pietarsaaresta Luotoon

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Pietarsaaren seudulla lähettävä Radio LFF on saanut Viestintävirastolta luvan siirtää lähetin Pietarsaaresta Luotoon. Uusi lähetinmasto sijaitsee noin viiden kilometrin päässä vanhasta mastopaikasta. Lähetinpaikan vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi, koska vanha paikka UPM:n tehdasalueella Pietarsaaren Alholmassa ei enää ollut radioaseman käytettävissä.