Mediamonitori etsii avustajia

kirjoittanut

kategoriassa

Mediamonitori-logoEnsi tammikuussa kolme vuotta täyttävä Mediamonitori kaipaa joukkoonsa avustajia. Kotimaan radio- ja tv-toiminnasta uutisia ja artikkeleja sekä tietopalveluja tuottava nettisivusto pyrkii turvaamaan palvelutasonsa hakemalla joukkoonsa tuoreita kasvoja. Mediamonitori on epäkaupallinen sivusto, jota tuottavat yksityishenkilöt.

Kotimaan mediasta ja erityisesti sähköisestä joukkoviestinnästä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Mediamonitorin sähköpostiin osoitteessa info@mediamonitori.fi. Avustajaksi pyrkivien toivotaan hallitsevan suomen kielioppisäännöt vähintään kohtalaisesti. Lisäksi kyky ilmaista itseään kiinnostavilla kirjoituksilla katsotaan eduksi. Myös mahdolliset suhteet mediatoimijoihin ovat hyödyksi, mutta eivät välttämättömiä.

Avustaja voi yhtä lailla, oman kiinnostuksensa mukaisesti, toimittaa Mediamonitoriin uutisia, hankkia uutistietoja tai seurata tapahtumia tv-kanavilla ja radiotaajuuksilla taustatoimittajan ominaisuudessa. Avustajalta ei edellytetä media-alan koulutusta, mutta tietämys uutistoiminnan periaatteista katsotaan eduksi.

Avustajalla ei ole mitään velvoitteita tuottaa tiettyä, ennalta sovittua määrää materiaalia sivustolle. Kyseessä on harrastustoiminta. Avustajan ei myöskään tarvitse osallistua sivuston ylläpidosta koituvien kustannusten hoitamiseen. Toisaalta avustajalle ei makseta toimittamisesta palkkiota. Mediamonitori toimii täysin vapaaehtoisvoimin.

Lisätietoja avustajaksi haluava voi tiedustella Mediamonitorin vastaavalta tuottajalta Tero Toivoselta. Yhteystiedot ovat täällä.

Vuoden 2012 aikana Mediamonitorin pääpaino on uutisten lisäksi taajuustietojen ja asemaluetteloiden julkaisemisessa. Muuta sisältöä päivitetään ajan niin salliessa.

Mediamonitori