Mediamonitorissa muistellaan Radio Ykköstä

kirjoittanut

kategoriassa

Mediamonitori-logoHelsingissä toimineen Radio Ykkösen (Radio Ettan) historiaan pureudutaan Mediamonitorin erikoisosiossa tämän kesän aikana. Mäntsälässä asuvan Marko Niemen työn tuloksia julkaistaan niin kirjoittajan omien kuuntelukokemusten kuin Radio Ykkösessä työskennelleiden ohjelmantekijöiden haastattelujen pohjustamana. Mediamonitorin uusi osio perehdyttää lukijat maineikkaan paikallisradion ohjelmistoon, musiikkiprofiiliin ja tekijöihin. Myöhemmin Radio Ykköseen liittyvää äänimateriaalia tulee Mediamonitorin YouTube-kanavalle.

Historiaosion tuottamisesta vastaava Niemi, 35, sanoo innostuneensa Radio Ykkösestä teini-iässä vuosina 1989-90. Erityisen kiinnostaviksi Niemi koki tuon ajan listaohjelmat, joista hän nostaa esille Jay Jay Leskisen juontaman Eurohits-ohjelman. Niemi kiittää Radio Ykköstä kunnianhimoiseksi ja laadukkaasti toimitetuksi radioksi, jonka historia jäi valitettavan lyhyeksi.

– Ettanin valitettavan konkurssin jälkeen olen halunnut palata aiheeseen ja noihin hienoihin muistoihin aina uudelleen, ja historiikin kokoaminen on pikku hiljaa tullut voimakkaammin toteutetuksi. Noin ikimuistoinen ja upea kanava on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen, omilla blogisivuillaan aiemmin Ykkösen historiaa esille tuonut Niemi painottaa.

Runsaasti musiikkiohjelmia kuunnellut ja aseman soittolistoja tallentanut Niemi toivoo Radio Ykkösestä tietäviä ottamaan häneen yhteyttä. Myös kommentit julkaistavista teksteistä ovat tervetulleita.

Radio Ykkönen aloitti lähetykset Helsingissä taajuudella 91,1 MHz ensimmäisten paikallisradioiden joukossa elokuussa 1985. Asema lopetti konkurssiin joulukuussa 1995. Radio Ykkösen omisti joukko maamme merkittävimpiä sanomalehtiä.

Mediamonitori


Kommentit

3 vastausta artikkeliin “Mediamonitorissa muistellaan Radio Ykköstä”

  1. Nimetön avatar

    Kiva, että joku muistelee hienoa radioasemaa. Tässä pari huomiota artikkelista kirjoittajalle:

    Radio Ykkösen lähetykset alkoivat virallisesti perjantaina 30.8.1985, kello 12.00. Koelähetykset alkoivat jo elokuun puolivälissä. (Ennen Ykköstä olivat aalloille virallisesti ehtineet Radio Lakeus, Radio City, Radio 957, Radio Jyväskylä ja hataran muistikuvan mukaan myös Kouvolan Ääni / SBC Radio)

    Alkuun Radio Ykkösellä lähetyksiä oli arkisin klo 06.00 – noin 18 ja lauantaisin 8 – 18. Ensimmäisillä paikallisradioilla oli päivisin lähetyksissään tauko, mutta Ykkösellä lähetystä tuli koko päivän. Jo ensimmäisenä syksynä perjantai- ja lauantai-iltaisin lähetyksiä jatkettiin pidempään. Heinäkuussa 1986 Radio Ykkönen ei lähettänyt lainkaan ohjelmaa. Vakituiset sunnuntailähetykset (muutakin kuin urheiluselostuksia) alkoivat vuonna 1987.

    Radio Ykkösen ensimmäinen toimitila sijaitsi Itä-Pasilassa, osoitteessa Opastinsilta 8 C. Kumpulantielle Ykkönen muutti vuonna 1987.

    **

    Veijalaista ei tiettävästi potkittu pois vuonna 1995, vaan hän lähti omasta päätöksestään, huomattuaan asioiden menevän suuntaan, johon hän ei itse voi vaikuttaa. Veijalaisen lähdön jälkeen Pirjo Kauppisesta tuli toimitusjohtaja, luuta lakaisi ja Ykkönen siirtyi selkeämmin ohjelmavirtaradioksi. Tuo kehitys oli kuitenkin ollut havaittavissa jo aiemminkin.

  2. Marko Niemi avatar
    Marko Niemi

    Kiitos kiinnostavasta informaatiosta.
    Olikin tuo aloituspäivä pääteltävissä, kun jotkut ovat muistelleet, että elokuun puolessavälissä olisi tapahtunut kuin toisaalla taas on informoitu, että loppukuussa.

    Tuo paussi ei ollut tiedossani ennestään, mielenkiintoista. Olen kyllä nähnyt Hymyn päälikannen 80-luvulta, jossa kerrottiin Ettanin olleen vaikeuksissa jo tuolloin. Onneksi sai jatkaa kuitenkin noinkin pitkään. 🙂

    Kiinnostavaa myös, milloin tämä muutto tapahtui. Itse asiassa vähän myöhemmässä vaiheessa tänne on tulossa tekijöiden muistelmia, joissa on tähän liittyvää juttua myös.

    Joo, Veijalainen lähti olosuhteiden pakosta niin kuin itsellänikin tiedossa. Kauppinen oli vt. päätoimittajana kesän 1995 ajan ja syksyn päätoimittajana. Veijalainen osallistui kanavan viimeiseen livelähetykseen Rukalta käsin, ollen ylpeä siitä, että sai olla niin ensimmäisessä kuin viimeisessäkin lähetyksessä mukana.

  3. Mikko Haajamo avatar
    Mikko Haajamo

    😀
    Tulihan sitä radio ykköstä kuuneltua silloin 90 luvun alussa.