Kuukausi: toukokuu 2006

  • Euroviisujen ikimantralle kyytiä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Eurovision laulukilpailujen voitto on oivallinen piristysruiske suomalaiselle matalalentoiselle itsetunnolle. Viisut ovat puhuttaneet suurta osaa kansasta näinä 40 vuotena, jolloin Suomi on enemmän tai vähemmän menestymättömästi osallistunut tai yrittänyt osallistua laulukilpailuun. Euroviisut ovat Suomessa oma instituutionsa, jolla on oma vankka kannattajajoukkonsa. Ja lauantai-illan jälkeen myös monet Euroviisuista välinpitämättömät kansalaiset saivat aiheen juhlia.

  • Hear Radio palauttamaan radiokulttuuria

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Internetissä julkisen toimintansa aloittanut Hear Radio haluaa palauttaa radionomaisen ilmaisun Suomen radiokenttään. Keskiviikkona 17. toukokuuta jyväskyläläisessä baarissa virallisia avajaisia juhlistava vaihtoehtokanava tukeutuu teostovapaaseen musiikkiin ja ohjelmanteon vapauteen. Harrastuspohjalla toteutettava nettiradioasema kokoaa yhteen noin 15 ohjelmantekijää eri puolilta Suomea. Yksi Hear Radiossa vaikuttavista ohjelmantekijöistä on Kyösti Ylikulju, jonka tavoitimme Jyväskylästä.